Kirjoituksia

Tätä kirjoittaessani äänestäminen jatkuu vielä 15 minuuttia. Siispä on aika kiittää mahdollisia äänestäjiä. Ainakin yksi ääni on varma, sillä tyttäreni Paula kertoi äänestäneensä minua. Kiitos siis ainakin Paulalle ja (tämän verran pitää olla uskoa) muutamille muillekin.

Vaalit ovat ohi, mutta vapauden ja tasa-arvon aatteen julistaminen ei tähän pääty. Luultavasti tähän blogiinkin vielä tulee tekstiä, joten eipä vielä lakkauteta tätä.

Hyvää jatkoa kaikille.

Mitään absoluuttisia arvoja ei ole olemassa. Ihmisoikeudetkin ovat vain juhlava kokoelma fraaseja, jotka joku on joskus keksinyt. Islamilaisissa maissa monet katsovat, että länsimaiset ihmisoikeudet ja käsitys demokratiasta eivät sellaisenaan sovi kaikkiin maihin. Ne ovat tuontitavaraa eivätkä ne ota huomioon kulttuurien ja uskontojen erityisominaisuuksia. Joidenkin mielestä Koraanin oppien noudattaminen takaa ihmisille riittävät ihmisoikeudet.

Ei länsimaissakaan ihmisoikeuksista olla aina niin kiinnostuneita kuin miltä näyttää. Ihmisoikeuksia korostetaan lähinnä silloin, kun se sopii yhteen muiden päämäärien kanssa. 1980-luvulla Irakin ihmisoikeusrikkomuksista puhuminen ei sopinut Yhdysvaltojen politiikkaan, sillä Irak oli tärkeä liittolainen Irania vastaan. Vasta kun välit Saddam Husseiniin menivät poikki, huomattiin, että mieshän on polkenut kansansa ihmisoikeuksia. Sellainen mies oli tietysti syrjäytettävä.

Kiinassa ei ole kunnollista demokratiaa, eivätkä ihmisoikeudet ole alkuunkaan läntisellä tasolla. Silti kiina kelpaa niin Boeingille kuin Nokiallekin. Bisnes ei tarvitse täysiä ihmisoikeuksia. Päin vastoin niistä muistuttaminen saattaa olla huonoa bisneksen kannalta.

Ainoa asia millä joku voi oikeuttaa islamilaisen tasavallan korvaamisen länsimaisella demokratialla, ovat aseet. Ja aseet eivät tarvitse kulttuuriobjektiivisen tarkastelun kestäviä perusteita. Kun aseet ovat puhuneet, perusteet voidaan keksiä sen jälkeen. Irakin miehitys on tästä hyvä esimerkki.

Lueskelin jokin aika sitten syksyllä 2002 ja alkuvuonna 2003 ilmestyneitä sanomalehtiä. Niissä kerrottiin Tony Blairin esittäneen sataprosenttisen todisteet siitä, että Irakilla oli kemiallisia ja biologisia aseita ja kyky valmistaa niitä lisää. Lisäksi Irakilla oli Blairin mukaan mahdollisuus saada ydinase viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Lisäksi Irak vehkeili terroristijärjestöjen kanssa ja tuki niiden toimintaa länsivaltoja vastaan. Niinpä Irakiin oli hyökättävä.

Ja sinne hyökättiin. Kemiallisia aseita tai niiden valmistuslaitteita ei löytynyt. Terroristiyhteyksiä ei paljastunut. Irakin ydinaseohjelman todettiin olleen lakkautettu. Mitään ennalta mainittuja perusteita hyökkäykselle ei siis ollut. USA ja sen liittolaiset eivät kuitenkaan pyytäneet anteeksi aiheetonta hyökkäystä ja vetäytyneet maasta vaan keksivät jälkeen päin uusia perusteita hyökkäykselle. Perusteet ovat tarpeen vain asian paketoimiseksi mukavalta näyttävään muotoon.

Mitä tulee ihmisoikeuksiin, niin eivät länsimaidenkaan asiat ole aivan parhaalla mallillaan. Kehitys on lisäksi menossa huonoon suuntaan.

Jos vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa julistanut 1700 -luvun tai 1800-luvun filosofi siirtyisi aikakoneella nykyiseen maailmaan, hän luultavasti kauhistelisi sitä, mihin kehitys on mennyt. Vapauden aatteista ei ole jäljellä kuin juhlapuheiden korulauseita. Seinissä, katoissa ja pylväiden päissä tuijottavat mekaaniset lasisilmät, joiden takaa katselevat tuhannet turvallisuusviranomaiset. Kansalainen, josta joku vapauden huuruissa oleva yltiöpää aikoinaan käytti jopa nimitystä "vapaa mies", joutuu vähän väliä tekemään turvallisuusviranomaisille selkoa yksityisistä asioistaan. Hänellä on oltava mukanaan joukko asiapapereita, joilla hän todistaa olevansa oikeutettu eri asioihin. Liikkuessaan kulkuneuvoilla hän joutuu tekemään viranomaisille selkoa siitä, mitä hänellä on taskuissaan tai kassissaan tai mitä hänellä on piilotettuna vaatteisiinsa? Viranomaiset kopeloivat hänen kehoaan. Kuljettaessaan itse kulkuneuvoa hän joutuu puhaltamaan laitteeseen, koska viranomainen epäilee hänen juoneen alkoholia. Viranomainen haluaa tietää, mitä hän on juonut ja mitä syönyt? Jos "vapaa mies" kieltäytyy tarkastuksista ja vetoaa siihen, että hänelle kuuluu tietty yksityisyys ja koskemattomuus, häntä vastaan käytetään väkivaltaa. Hänet taltutetaan pampuin ja pistoolein ja käsiraudoin ja viedään lääketieteellisiin kokeisiin, joissa hänen pistetään piikkejä.

Kansalaisten kohtelu on sellaista, että ”vapaa mies” kokee olevansa jatkuvasti jostakin rikoksesta epäilty. Kehenkään ei luoteta.

Ja entä itse lainsäädäntö? Kuinka paljon henkilökohtaista vapautta se on jättänyt "vapaalle miehelle". Eipä juuri mitään, ja loppujakin viedään. Turvallisuusviranomaiset ovat onnistuneet saamaan keskiajan uskonnollisen papiston asemaa vastaavan aseman. Keinona on ollut ihmisten fyysisiin pelkoihin vetoaminen.

Ennen ihmiset olivat voimattomia fyysisten uhkien edessä. Kuolemalle ei mahdettu mitään. Se oli otettava tosiasiana. Kun kuolema oli jokapäiväinen vieras, joka verotti lapsikatraita ja harvensi ihmisiä kaikista ikäluokista, ihmiset pelkäsivät sielujensa puolesta. Tämä pelko avasi papistolle mahdollisuudet nousta merkittävään asemaan. Kun pappien vallankeskittyminen oli vahvimmillaan, ihmisiä poltettiin rovioilla pappien käskystä.

Ajat ovat muuttuneet. Ennenaikaisia kuolemia on onnistuttu vähentämään. Kuolemat tapahtuvat piilossa. Lapsia ei enää kuole yhtä paljon kuin aikaisemmin. Ihmiset elävät valheellisessa turvallisuudentunteessa ja kuvittelevat olevansa kuolemattomia - tai ainakaan he eivät ajattele kuolemaa. Ongelmana paratiisissa on kuitenkin jokin inhottava vaara tai onnettomuus, joka voi katkaista illuusion "turvallisesta" ja lähes ikuisesta elämästä. Ja tähän illuusioon on iskenyt kyntensä nykyajan papisto Uudessa Uskonnossa. Tämä papisto ovat turvallisuusviranomaiset. He lupaavat ihmisille iankaikkista elämää - tai ainakin melkein - kunhan ihmiset vain tottelevat. Vaarojen ja riskien puntaroiminen itse ja toivoton kamppailu niitä vastaan pitää lopettaa. On vain luotettava ja turvauduttava kaikkitietävän herran käteen - poliisiherran.

Tässä kaikessa - niin turvallisuusviranomaisten hallitsemissa länsimaissa kuin mullahien johtamissa islamilaisissa maissa - on kyse siitä, että valta pyrkii aina kasautumaan harvojen käsiin, aivan kuten rikkauskin, ja massojen kohtaloksi jää totteleminen. Jos vallankeskittyminen puretaan jollakin alalla, tasa-arvoa kestää vain hetken ajan. Lähes saman tien valta alkaa nimittäin keskittyä jollakin toisella elämänalueella. On aivan sama, mikä järjestelmän nimi tai muoto on. Valta keskittyy aina. Diktatuuri on siis ihmiskunnan luonnollinen olotila. Eroa on vain siinä, millainen diktatuuri se on.

Tämä kannattaa pitää mielessä, kun suunnitellaan islamilaisen diktatuurin korvaamista länsimaisella dikt… demokratialla.

Edustuksellinen demokratia on jo saavuttanut sellaisen aseman, että sitä ei enää kyseenalaisteta. Nykyisin ei enää juuri muistella, että edustuksellinen demokratia ei ole demokratian aito alkumuoto vaan sen vesitetty jatkokehitelmä. Vesittäminen sisältyy jo itse ideaan, jossa side äänestäjän ja edustajan välillä katkeaa samalla hetkellä, kun äänestäjä piirtää numeron äänestyslippuun. Lisää vesittämistä tapahtuu vaalijärjestelmien tasolla sekä ehdokkaiden valintaprosessissa. Parlamentissa toimiva edustaja on siis melko kaukana äänestävistä kansalaisista ja heidän mielipiteistään. Karkealla arvomaailmojen tasolla jonkinlaista edustuksellisuutta tietysti tapahtuu. Mutta millaista edustuksellisuutta?

Äänestämässä käynyt Peräkylän Paavo saattaa ajatella, että kyllä se Lipposen Paavo tekee juuri sellaista politiikka kuin hänkin tekisi, joten edustuksellinen demokratia näyttää toimivan hyvin. Peräkylän Paavo ei tule ajatelleeksi, että todellisuudessa Lipposen Paavo ehkä ohjaakin hänen ajatteluaan poliittisen toimintansa ja tiedotusvälineiden kautta, ja näkemysten samanlaisuus johtuukin tästä. Edustuksellisuutta tietysti tämäkin, mutta käänteisesti.

Eräs asia, mitä ei kyseenalaisteta, on demokratia itse eli ajatus, että enemmistöllä on rajoittamaton oikeus poliittisten päätösten kautta pakottaa vähemmistöä. Eikä kyse ole mistään ystävällisestä suostuttelusta vaan aivan oikeasta pakosta, joka varmistetaan väkivallalla ja viime kädessä tappamisella. Ystävällisten demokratian kasvojen takana virnisteleekin siis aseistettu kuolema kaikessa kauheudessaan. Demokratia on "kiva" asia vain niiden kannalta, jotka tottelevat nöyrästi eivätkä kyseenalaista määräyksiä.

Jos demokratian ihanteissa palattaan kauas historiaan, demokratian juurille, voidaan huomata, että kehitys on alkanut jossakin vaiheessa kulkea oudoille urille. Järjestelmä, joka oli suunniteltu yhteisten päätösten tekemiseen, onkin jossakin vaiheessa kääntynyt järjestelmäksi, jossa ei ole enää kyse mistään yhteisistä päätöksistä vaan pakoista, joita poliitikot säätävät näennäisen enemmistön antamaan "valtakirjaan" vedoten. Ja kun demokratia on puhunut, pulinat pois - näinhän joku poliitikko on sanonut.

Ajatus siitä, että enemmistöllä olisi automaattinen oikeus kohdella vähemmistöä niin kuin se haluaa, on kestämätön. Asiaa ei ehkä huomaa valtiollisella tasolla, mutta jos mittasuhteita pienennetään, epäkohdat on helppo nähdä. Enemmistön ehdoton oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että jos esimerkiksi koulussa on oppilaita kahdelta eri paikkakunnalta tai kaupunginosasta, enemmistössä olevat oppilaat voivat tehdä koulun "pihaparlamentissa" enemmistöpäätöksen siitä, että vähemmistöön kuuluvat oppilaat hakataan. Apuna "myönteisen" äänestystuloksen syntymiselle voidaan käyttää muutamaa nyrkkisankaria, jotka muistuttavat miten väärää mieltä oleville voi käydä.

Tuon kuvitellun tapahtuman mitätöimiseen ei kenenkään kannata tuhlata aikaansa, koska arvaan jo muutekin perusteet. Liian pieni ympäristö, liian nuoria osallistujia, liian epävirallista jne.

Laajennetaan siis. Kuvitellaan, että jossakin kahden uskontokunnan tai etnisen ryhmän asuttamassa kaupungissa otetaan käyttöön demokratia. Uskonnolliset ryhmät voivat olla shiioja tai sunneja tai kristittyjä tai juutalaisia tai talebaneja tai ortodokseja - esimerkkejä löytyy. Etnisistä ryhmistäkin löytyy esimerkkejä. Arabit, kurdit, keksikää itse.

Tässä esimerkkikaupungissa tai pienessä valtiossa tehdään demokraattisia enemmistöpäätöksiä, joiden perusteella vähemmistöön kuuluvia aletaan syrjiä. Naiset pakotetaan pitämään islamilaisen uskon vaatimaa huntua, vaikka he tunnustaisivat aivan toista uskontoa. "Väärän" äidinkielen käyttäminen kielletään opetuksessa ja julkisissa palveluissa. Tiedotusvälineitä sensuroidaan ja lakkautetaan. Opetusta yhdenmukaistetaan. Yleiset uskonnolliset määräykset astuvat voimaan ja ne koskevat myös muihin uskontokuntiin kuuluvia. Näiden määräysten mukaisesti aletaan toteuttaa ankaraa rangaistuspolitiikkaa. Käsiä katkotaan ja silmiä puhkotaan ja ihmisiä teloitetaan. Kaikki tapahtuu täysin demokraattisesti, koska toimenpiteillä on enemmistön hyväksyntä. Edustajat on valittu vaaleilla kaikkien demokratian sääntöjen mukaisesti. Lopulta tilanne johtaa vääräoppisten tai väärään kansaan kuuluvien julistamiseen vihollisiksi ja seurauksena on heidän karkottamisensa tai jopa kansanmurha.

Jos näin käy, enemmistö alueen ulkopuolella asuvista ehkä hyväksyy YK:n tai muun järjestön väliintulon. Maahan tai kaupunkiin voidaan hyökätä ja siellä vallitseva järjestelmä voidaan kumota.

Kysymys kuuluukin, millä perusteella näin voidaan tehdä. Väliintulollahan nimittäin tunnustetaan se mahdollisuus, että demokratiassakin voidaan tehdä vääriä päätöksiä ja demokratiakin voi ajautua harhateille. Tätähän on pohdittu mm. Palestiinan viimeisen vaalien jälkeen.

Tässä yhteydessä on syytä esittää kysymyksiä.

Oliko edellä mainittu demokratia alunperin terve ja normaali? Iskikö siihen jokin "poliittinen sairaus", joka suisti sen raiteiltaan? Vai olivatko lähtökohdat eri uskontoineen ja etnisine ryhmineen alusta alkaen toivottomat, joten demokratialla ei ollut mitään mahdollisuuksia? Eikö demokratia siis toimi kaikissa ympäristöissä? Mitkä ovat silloin vaihtoehdot? Vai onko demokratiassa itse järjestelmänä jokin perustava heikkous, joka epäedullisissa olosuhteissa voi johtaa kohtuuttomuuksiin? Jos tällainen heikkous on olemassa, onko se piilevänä olemassa myös vakiintuneissa länsimaisissa demokratioissa? Pitäisikö demokratiaa kehittää jotenkin?