Bensan hinta jatkaa nousuaan. Kesä on tulossa.
Viime aikoina on ollut hiljaista kaikilla niillä foorumeilla, joita luen ja joille kirjoittelen. Tuntuu, ettei missään tapahdu mitään. Kaikki sanottava on jo sanottu.
Ja uskaltaako kohta enää kirjoittaa mitään? Tiedotusvälineissä on jatkuvasti uutisia siitä, kuinka joku on tuomittu jonkin kirjoituksensa takia. Joku on loukannut jonkun kunniaa. Joku toinen on kiihottanut kansanryhmää vastaan. Joku on joutunut käräjille Youtube-videosta. Joku on saanut tuomion teoista, joita Youtube-videossa näkyi. Ja niin edelleen. Ei ole ehkä kaukana se hetki, kun joku oikeasti istuu vankilassa kirjoituksistaan tai videoistaan.
Kaikkialla toitotetaan, että kirjoituksissa ei saa olla mitään, mikä on lakien tai hyvin tapojen vastaista. Mitä sillä tarkoitetaan? Vaikka jokin laki itsessään olisi hyvien tapojen vastainen, sitä ei ilmeisesti saa arvostella. Eihän hyviin tapoihin nimittäin kuulu lakien arvosteleminen vaan nöyristeleminen ja totteleminen.
Vaihdoin blogin väriä ja poistin kuvani sivupalkista. Ainoa kommentti tämän blogin kirjoituksiin on nimittäin ollut, että kampaa jätkä tukkas. Koska valokuvasta (joka oli otettu ulkona tuulessa) on hankala kammata hiuksia, poistin koko kuvan. Kuva oli kevään 2007 vaalien ajalta. Koska käytettävissäni ei tuolloin ollut valmiita "promokuvia", oli käytettävä mitä löytyi.
Jep. Odotellaan, mitä kesä tuo tullessaan.