Kirjoituksia

Pitkästä aikaa

Thu, 23 Jul 2009 17:56:28 +0200

Joskus kuulee puhuttavan salaliitoista. En usko, että on olemassa kovin monia salaliittoja. Ihmiselämän dynaamiset voimat vain vievät asioita tiettyyn suuntaan, ja tapahtumat näyttävät kuin salaliiton ohjaamilta. Tärkein näistä voimista - näin ainakin itse uskon - on ihmisten kilpailullisuus. Sen taustalla on todennäköisesti itsesäilytysvietti. Yksilöt, jotka ihmiskunnan pitkän olemassaolon aikana eivät ole pitäneet puoliaan muita yksilöitä vastaan, ovat menestyneet huonosti ja tuhoutuneet. Niinpä omasta edusta huolehtiminen - mikä siis merkitsee kilpailua muita vastaan - on ominaisuutena rikastunut evoluution pitkässä ketjussa.

Kilpaileminen rajallisista resursseista kuten omaisuudesta ja vallasta johtaa väistämättä niiden epätasaiseen jakaantumiseen. Se tapahtuu luonnonlain varmuudella, koska osalla ihmisistä on paremmat edellytykset menestyä kuin toisilla. Rikkaus kasautuu. Valta kasautuu.

Kun yhteiskunnan koneiston sisällä olevat toimijat kukin itsenäisesti kilpailevat siitä, kenellä on enemmän valtaa ja mahtia, muodostuu kehitys, jossa julkinen koneisto laajenee ja ulottaa otteensa kaikkiin mahdollisiin asioihin. Alamaisten elämän kontrollointi ja hallinta ja valvonta luo kontrolloijille ja vallankäyttäjille tilaisuuden korostaa omaa asemaansa.

Julkisissa viroissa toimivista ihmisistä tulee tärkeilijöitä, jotka heidän mitätön valtansa saa käyttäytymään pöyhkeästi. Tämän näkee jo aivan tavallisen pienen kunnan toiminnassa, jos sitä pääsee seuraamaan sisältä päin. Jopa kuntasektorin kaikkein alin kasti (palkkatasolla mitaten) eli sosiaalialan työntekijät syyllistyvät omalta pieneltä osaltaan vallan käyttämiseen oman asemansa ja itsetuntonsa pönkittämiseen. Jo pelkästään jotain surkeaa puliukkoa tai alkoholistiperhettä pompottaessaan ja uhkaillessaan sosiaali-ihminen voi kokea olevansa suurikin tekijä. Hänellä on pelotteenaan erilaisia pakkokeinoja kuten huostaanotto. Alalle oleellisesti kuuluvat salaisuudet ja salassa pidettävät asiapaperit ja vaitiolovelvollisuudet saavat virkailijan kokemaan itsensä melkein kuin joksikin Stasi-pomoksi, jolla on valta päättää alamaisten elämästä.

Ja tällaista ilmenee siis aivan tavallisissa pienissä kunnissa. Isojen kaupunkien vastaavien virkamiesten täytyy kokea olevansa itse Stalineita...

Ihmisyksilöiden kaikkein alimpien ja masentavimpien asioiden, köyhyyden ja kurjuuden ja muiden ongelmien, käsitteleminen vetää luonnollisesti raatokärpäsiä paikalle. Kuntien sosiaalilautakuntiin hakeutuu epämääräisiä tirkistelijätyyppejä, jotka kokevat olevansa jotain, kun he pääsevät tutkimaan kuntalaisten arkaluonteisia asioita (taloushuolet, perheväkivalta, alkoholismi, avioerot, hyväksikäytöt, pedofilia ym.). ja mahdollisesti tekemään niitä koskevia päätöksiä. Se, että lautakunnissa enimmäkseen ehkä päätetäänkin vain joistakin virkasuhteista ja sijaisuuksia ja muusta tämän tyyppisestä, voi olla pettymys joillekin.

Otin sosiaalialan esimerkiksi pelkästään siksi, että jonkin verran tunnen sitä. Mutta sama meno on käynnissä muillakin aloilla. Erityisesti kuntien tekniset osastot kaavoitusoikeuksineen ovat kauhun ja tuhon virastoja monien kuntalaisten silmissä. Näissä virastoissa nimittäin päätetään ihmisten omaisuudesta eli siitä, kuka onkaan se onneton uhri, joka häädetään kodistaan ja jonka metsät ja pellot ja rannat ja rakennukset ja puutarhat pakkolunastetaan "yhteiskunnan" tarpeisiin - tai luovutetaan edelleen rahavallan edustajille (suuryhtiöille, rakennusliikkeille tms.). Joidenkin ihmisten koko elämä pyörii kuntaa vastaan käytävän epätoivoisen viivytystaistelun ympärillä. Koskaan ei tiedä, milloin posti tuo taas uuden ruskean kirjekuoren, jossa kunta esittää vaatimuksiaan alueluovutuksista. Kaavoittajat ja tekniset virkamiehet käyttävät äärimmäisen raakaa pakkovaltaa - ja monet heistä tuntuvat nauttivan jumalaisesta asemastaan.

Tämä on pakkovallan mekaniikka. Ei siinä tarvita mitään salaliittoa, Riittää, kunhan julkinen sektori tunkee otteensa jokaiseen soppeen. Sen palveluksessa olevien yksilöiden vallantavoittelu ja tärkeilynhalu pitää huolen lopusta. Järjestely saattaa näyttää salaliitolta, mutta koska mitään ei ole sovittu vaan kaikki tapahtuu automaattisesti yhteisymmärryksessä, salaliiton määritelmä ei täyty.

Edellä esittämäni olettamukset ovat ehkä hiemen kärjistettyjä. Muutama lieventävä sana on siis paikallaan ennen kuin painan "lähetä" nappia.

Eivät kaikki sosiaalilautakuntien jäsenet ole "raatokärpäsiä" eivätkä kaikki sosiaalialan ihmiset ole vallastaan nautiskelevia tärkeilijöitä. Tämän tyyppisiä ihmisiä voi olla millä alalla tahansa - jopa tavallisena konttorityöntekijänä (tällainenkin on nähty). Ihmisistä on päältä päin vaikeaa tai mahdotonta nähdä millainen olento heistä sopivissa oloissa voi kuoriutua esille. Kiltin ja mukavan oloinen ihminen saattaa olla peto, joka aktivoituu, kun olosuhteet ovat sopivat. Tämä on pelottavaa. Vielä pelottavampaa on miettiä mahdollisuutta, että itse olisi tuollainen hirviö - asiaa vain ei vielä tietäisi.

Comments

Perusasioita

Tue, 02 Dec 2008 21:20:38 +0100

Olin juuri miettimässä erästä poliittista “teoriaa”, kun piti ruveta tekemään muita asioita. Olin suunnitellut kirjoittavani jutun, jossa määrittelisin joukon universaaleja sääntöjä, joiden kehittely lähtee kuvitteellisesta tilanteesta, jossa joukko apinaihmisiä on yhdessä, eikä niillä ole mitään yhteisiä sääntöjä tai yhteistä historiaa. Tässä tilanteessa edetään ja katsotaan, mikä tulee olemaan ensimmäinen sääntö, ja edelleen, mitkä tulevat olemaan seuraavat säännöt. Pääsin kehittelyssäni vasta ensimmäiseen sääntöön, joka alkaa kehittyä, kun apinaihmiset joutuvat ensimmäisen kerran tilanteeseen, jossa pitää jakaa jokin rajallinen hyödyke, esimerkiksi ruoka. Viimeistään muutaman tappelun jälkeen kehittyy kirjoittamaton sääntö, jonka mukaan se saa ottaa ensiksi ruokaa tai muuta jaettavaa hyödykettä, joka on edellisessä tappelussa ja sitä edellisessä tappelussa ja sitä edellisessä tappelussa (ja mahdollisesti vielä useammissa tappeluissa) onnistunut hakkaamaan muut ja kahmimaan ruuan itselleen. Muut apinaihmiset oppivat, että on parempi antaa periksi kuin joutua kerta toisensa jälkeen hakatuksi ja antaa vasta sitten periksi.

Tästä se lähtee.

Comments

Elokuun tyhjänpäiväisyyttä

Tue, 05 Aug 2008 22:55:51 +0200

Tämä kesä on mennyt aikaansaannosmielessä läskiksi, mutta niin on mennyt moni muukin kesä.

Comments

Toukokuun tyhjänpäiväisyyttä

Sun, 25 May 2008 09:09:23 +0200

Bensan hinta jatkaa nousuaan. Kesä on tulossa.

Viime aikoina on ollut hiljaista kaikilla niillä foorumeilla, joita luen ja joille kirjoittelen. Tuntuu, ettei missään tapahdu mitään. Kaikki sanottava on jo sanottu.

Ja uskaltaako kohta enää kirjoittaa mitään? Tiedotusvälineissä on jatkuvasti uutisia siitä, kuinka joku on tuomittu jonkin kirjoituksensa takia. Joku on loukannut jonkun kunniaa. Joku toinen on kiihottanut kansanryhmää vastaan. Joku on joutunut käräjille Youtube-videosta. Joku on saanut tuomion teoista, joita Youtube-videossa näkyi. Ja niin edelleen. Ei ole ehkä kaukana se hetki, kun joku oikeasti istuu vankilassa kirjoituksistaan tai videoistaan.

Kaikkialla toitotetaan, että kirjoituksissa ei saa olla mitään, mikä on lakien tai hyvin tapojen vastaista. Mitä sillä tarkoitetaan? Vaikka jokin laki itsessään olisi hyvien tapojen vastainen, sitä ei ilmeisesti saa arvostella. Eihän hyviin tapoihin nimittäin kuulu lakien arvosteleminen vaan nöyristeleminen ja totteleminen.

Vaihdoin blogin väriä ja poistin kuvani sivupalkista. Ainoa kommentti tämän blogin kirjoituksiin on nimittäin ollut, että kampaa jätkä tukkas. Koska valokuvasta (joka oli otettu ulkona tuulessa) on hankala kammata hiuksia, poistin koko kuvan. Kuva oli kevään 2007 vaalien ajalta. Koska käytettävissäni ei tuolloin ollut valmiita "promokuvia", oli käytettävä mitä löytyi.

Jep. Odotellaan, mitä kesä tuo tullessaan.

Comments

Aurinko paistaa

Fri, 18 Apr 2008 12:56:12 +0200

Maantiet ja kadut pölyävät. Ja ihmiset mölyävät.

Comments

Jep Jep

Thu, 13 Mar 2008 16:53:51 +0100

Olin ajatellut antaa tämän ja eräiden muiden blogien hiipua internetin uumeniin enää kirjoittamatta näihin, mutta kun tunnus ja salasanakin sattuivat löytymään, niin lisätään nyt pari sanaa ja pidetään blogi olemassa.

Pari sanaa.

(Ehkä myöhemmin innostun kirjoittamaan enemmänkin sanoja.)

Comments

Vakiovastaus

Thu, 10 May 2007 21:15:28 +0200

Jos esittää esimerkin jostakin älyttömästä pakosta, joka koskee joitakin, mutta ei koske joitakin toisia, saa aina saman vakiovastauksen: Johonkin se raja on vedettävä.

Yksi tällainen kysymys voisi olla, miksi 35 hevosvoiman perämoottorilla varustetussa veneessä vaaditaan sakon uhalla kerran vuodessa tarkastettava sammutin, mutta 30 hevosvoiman perämoottorilla varustetussa veneessä ei vaadita, vaikka veneet olisivat samanlaisia, polttoainetankit olisivat saman kokoisia ja moottoritkin olisivat käytännössä samoja jotain kaasuttimen kurkun läpän kokoeroa lukuun ottamatta.

Tällaisessa asiassa saa vastauksen, että johonkin raja on vedettävä, ja jos sitä ei vedetä 33 pilkku jotain hevosvoiman kohdalle, mihin se oikein pitäisi vetää. Eikö Titanicin kokoisessa aluksessakaan muka tarvita jauhesammutinta? Johonkin se raja nyt vaan on vedettävä, joten älä valita.

Enkös osaa hyvin vastustajien argumentit. Mutta minullapa onkin vasta-argumentteja.

Jos raja on kerran pakko vetää johonkin, eikö sitä sentään esimerkiksi sammuttimien osalta voisi asettaa suhteessa siihen ominaisuuteen, jolla on jotain tekemistä tulipalovaaran kanssa. Tässä tapauksessa raja voisi kulkea siten, että veneen materiaali, rakenne, lisälaitteet ja kulkualue sekä muut sen tyyppiset asiat ratkaisivat, tarvitaanko sammutinta vai ei. Esimerkiksi hytillisessä puuvenessä, jossa on keitin, ja jolla liikennöidään avomerellä, sammutin vaadittaisiin, mutta avoimessa Buster-peltiveneessä, jolla liikutaan sisävesillä tai rannikon tuntumassa, sitä ei vaadittaisi. Tämä ei ole ehdotus vaan esimerkki siitä, että rajoja voi määritellä muutenkin kuin kaavamaisesti konetehon perusteella. Entäs se paljon kommentteja herättänyt sammuttimien vuosittainen tarkastus? Se vaadittaisiin, jos kyseessä olisi avaruusalus, jossa on yli 10 matkustajaa, ja joka on säännönmukaisessa liikenteessä planeettojen välillä. Muissa aluksissa vuosittain tehtävä tarkastus on tarpeeton.

Oma kantani on, että mitään pakollisia turvallisuusvarusteita ei tulisi vaatia ainakaan silloin, jos aluksessa on vain yksi henkilö. Ainoa poikkeus ovat kulkuvalot pimeällä, koska niiden puute voi vaikuttaa haitallisesti muihinkin kun aluksessa olevaan henkilöön.

Tämä kantani perustuu tasa-arvon vaatimukseen, eli periaatteeseen, että kenelläkään ei ole oikeutta käyttää pakkoa tai väkivaltaa toisia ihmisiä kohtaan muuten kuin ääritapauksessa puolustaessaan itseään tai muita kohdehenkilön ensiksi aloittamaa hyökkäystä vastaan. Koska ilman sammutinta ajeleva veneilijä ei hyökkää ketään vastaan, (poliisi)väkivallan ja pakon käyttäminen häntä kohtaan on tasa-arvon vastaista. Sama väkivallan ja pakon oikeus, joka antaa poliiseille luvan uhkailla ja rangaista veneiijää tuossa tilanteessa, antaa veneilijälle oikeuden puolustautua poliisien hyökkäystä vastaan. Koska väkivaltakoneistolla on valtion tuki ja voima takanaan, kansalaisen ei kannata puolustautua, vaan hän joutuu alistumaan. Alistumiselle ei ole kuitenkaan moraalisia perusteita vaan pelkästään käytännölliset perusteet.

Tai on tietysti moraaliset perusteet, jos moraali on muotoa "tottele tai kuole". Jos tuo on johtava moraali, mikä tahansa väkivaltainen teko on hyväksyttävä. Ainostaan siinä on eroja, kuka mitäkin asioita käytännön tilanteissa pystyy tekemään.

Jos joku on eri mieltä, kai hän toteuttaa elämänkatsomustaan myös käytännössä. Milloin tuli viimeksi ajettua ylinopeutta? Oliko poliisin tutka paikalla? Tuliko sakko? Ai, ei tullut, koska poliisit eivät havainneet rikkomusta.

Mitä "tottele nöyrästi yhteisiä pelisääntöjä" -elämänkatsomuksen mukaan tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Eikö muka mitään? Missä on johdonmukaisuus? Mars poliisiasemalle raportoimaan tehdystä rikoksesta. Onhan liian kovaa ajaminen ylinopeus myös silloin, kun poliisit eivät huomaa sitä. Eikö se ole vastuun pakoilua, että tehdään rikoksia ja toivotaan, ettei jäädä kiinni niistä.

Comments

Urautuneet asenteet

Thu, 05 Apr 2007 08:26:08 +0200

Minua alkaa joskus ärsyttää ihmisten urautunut ajattelu, joka tuntuu joskus suorastaan tyhmyydeltä. Kun vein erään henkilön keskustaan, pidin sille poliittisen esitelmän aiheesta, joka sattui olemaan radion uutisissa. Aihe oli maamiinat.

Ihmettelin, eivätkö suomalaiset miinojen kannattajat aivan oikeasti tajua mistä kansainvälisessä miinakiellossa on kyse, vai mistä heidän asenteensa johtuvat. He perustelevat miinakiellon vastustamista sillä, etteivät Suomen miinat muka uhkaa siviilejä. Eihän siitä olekaan kyse. Tuntuu typerältä edes kirjoittaa näin yksinkertaisesta asiasta. Kyse on siitä, että saadakseen maailman levottomilla syrjäkolkilla tapahtuvat lasten ja muiden siviilien miinavammat ja kuolemat loppumaan, Suomen pitäisi luopua omista miinoistaan, JOTTA kiellosta tulisi koko maailmaa sitova, ja jotta levottomien syrjäkolkkienkin maat luopuisivat niistä. Ei siis ole kyse siitä, tappavatko Suomen miinat siviilejä vaan siitä, että kehitysmaat eivät luovu miinoistaan elleivät Suomen tyyppiset länsimaatkin luovu. Eli Suomen miinoista luopuminen vaikuttaa välillisesti miinaonnettomuuksien vähenemiseen maailmassa. Ja sitä paitsi, mikseivät Suomen miinatkin voisi tappaa siviilejä. Jos maailmantilanne menee niin pahaksi, että Suomen armeija joutuu miinoittamaan itärajan, mitä takeita on sille, että Suomen armeijaa tai Suomen valtiota yleensä enää on edes olemassa siinä vaiheessa kun miinat pitäisi kerätä pois. Miinat ovat vaarattomia siviileille vain, jos miinoitettu alue jää Suomelle ja jos Suomi säilyy itsenäisenä, ja Suomen armeija kykenee miinat sodan jälkeen poistamaan. Tuossa on aika monta muttaa. Viimeisen viidensadan vuoden aikana Suomi on menettänyt alueita Venäjälle useammin kuin kerran, joten niin voi käydä myös seuraavassa sodassa, jos sellainen tulee.

Sotaa ei todennäköisesti edes tule, joten mitä Suomi tekee miinoilla, joita se ei koskaan tarvitse, mutta joiden olemassaolo aiheuttaa välillisesti ihmisten silpoutumisia ns. kolmannessa maailmassa. Miksei miinoista voisi luopua? Eikö riittäisi, että säilyttäisiin sota-ajan varalle valmius tehdä miinoja. Se voisi olla jokin paketoitu tehdas jossakin vuoren sisällä, joka voisi tuottaa hetkessä suuren määrän miinoja varastoiduista raaka-aineista. Tuo järjestely merkitsisi tavallaan miinakiellon kiertämistä. En tosin tiedä, miten tarkat määräykset miinakieltosopimuksessa on tämän tyyppisten tapausten varalle.

Toinen asia, mikä minua ärsytti aamulla, oli ajatus siitä, kuinka jotkut ihmiset jääräpäisesti ovat juuttuneet propagandan ja aivopesun iskostamiin asenteisiinsa. Mikään fakta, mikään tieteellinen tosiasia, ei saa näitä ihmisiä muuttamaan mieltään. Heillä on absoluuttisen varmoja mielipiteitä asioista, joista he eivät tiedä mitään, ja joissa heidän ainoa “tietonsa” on heihin aivopesemällä iskostettua valheellista propagandaa. He puolustavat pinttyneitä käsityksiään keksimällä epätoivoisesti toinen toistaan huonompia perusteluja. Kun umpikuja vihdoin paljastuu heille, he kääntävät kirjoittelunsa henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi eri mieltä olevaa kohtaan. “Todistelemalla” että toista mieltä oleva on hullu tai asennevammainen tai itsekäs tai arvoton tai mitä he nyt keksivätkin, he yrittävät kiertotietä todistaa, että myös hänen mielipiteidensä on pakko olla hulluja, ja asennevammaisia jne. He eivät kestä sitä, että joku osoittaa loogisilla faktoilla ja esimerkeillä heidän olevan väärässä.

Comments

Kiitos äänestäjille!

Sun, 18 Mar 2007 18:49:31 +0100

Tätä kirjoittaessani äänestäminen jatkuu vielä 15 minuuttia. Siispä on aika kiittää mahdollisia äänestäjiä. Ainakin yksi ääni on varma, sillä tyttäreni Paula kertoi äänestäneensä minua. Kiitos siis ainakin Paulalle ja (tämän verran pitää olla uskoa) muutamille muillekin.

Vaalit ovat ohi, mutta vapauden ja tasa-arvon aatteen julistaminen ei tähän pääty. Luultavasti tähän blogiinkin vielä tulee tekstiä, joten eipä vielä lakkauteta tätä.

Hyvää jatkoa kaikille.

Comments

Absoluuttiset arvot

Thu, 08 Mar 2007 09:59:56 +0100

Mitään absoluuttisia arvoja ei ole olemassa. Ihmisoikeudetkin ovat vain juhlava kokoelma fraaseja, jotka joku on joskus keksinyt. Islamilaisissa maissa monet katsovat, että länsimaiset ihmisoikeudet ja käsitys demokratiasta eivät sellaisenaan sovi kaikkiin maihin. Ne ovat tuontitavaraa eivätkä ne ota huomioon kulttuurien ja uskontojen erityisominaisuuksia. Joidenkin mielestä Koraanin oppien noudattaminen takaa ihmisille riittävät ihmisoikeudet.

Ei länsimaissakaan ihmisoikeuksista olla aina niin kiinnostuneita kuin miltä näyttää. Ihmisoikeuksia korostetaan lähinnä silloin, kun se sopii yhteen muiden päämäärien kanssa. 1980-luvulla Irakin ihmisoikeusrikkomuksista puhuminen ei sopinut Yhdysvaltojen politiikkaan, sillä Irak oli tärkeä liittolainen Irania vastaan. Vasta kun välit Saddam Husseiniin menivät poikki, huomattiin, että mieshän on polkenut kansansa ihmisoikeuksia. Sellainen mies oli tietysti syrjäytettävä.

Kiinassa ei ole kunnollista demokratiaa, eivätkä ihmisoikeudet ole alkuunkaan läntisellä tasolla. Silti kiina kelpaa niin Boeingille kuin Nokiallekin. Bisnes ei tarvitse täysiä ihmisoikeuksia. Päin vastoin niistä muistuttaminen saattaa olla huonoa bisneksen kannalta.

Ainoa asia millä joku voi oikeuttaa islamilaisen tasavallan korvaamisen länsimaisella demokratialla, ovat aseet. Ja aseet eivät tarvitse kulttuuriobjektiivisen tarkastelun kestäviä perusteita. Kun aseet ovat puhuneet, perusteet voidaan keksiä sen jälkeen. Irakin miehitys on tästä hyvä esimerkki.

Lueskelin jokin aika sitten syksyllä 2002 ja alkuvuonna 2003 ilmestyneitä sanomalehtiä. Niissä kerrottiin Tony Blairin esittäneen sataprosenttisen todisteet siitä, että Irakilla oli kemiallisia ja biologisia aseita ja kyky valmistaa niitä lisää. Lisäksi Irakilla oli Blairin mukaan mahdollisuus saada ydinase viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Lisäksi Irak vehkeili terroristijärjestöjen kanssa ja tuki niiden toimintaa länsivaltoja vastaan. Niinpä Irakiin oli hyökättävä.

Ja sinne hyökättiin. Kemiallisia aseita tai niiden valmistuslaitteita ei löytynyt. Terroristiyhteyksiä ei paljastunut. Irakin ydinaseohjelman todettiin olleen lakkautettu. Mitään ennalta mainittuja perusteita hyökkäykselle ei siis ollut. USA ja sen liittolaiset eivät kuitenkaan pyytäneet anteeksi aiheetonta hyökkäystä ja vetäytyneet maasta vaan keksivät jälkeen päin uusia perusteita hyökkäykselle. Perusteet ovat tarpeen vain asian paketoimiseksi mukavalta näyttävään muotoon.

Mitä tulee ihmisoikeuksiin, niin eivät länsimaidenkaan asiat ole aivan parhaalla mallillaan. Kehitys on lisäksi menossa huonoon suuntaan.

Jos vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa julistanut 1700 -luvun tai 1800-luvun filosofi siirtyisi aikakoneella nykyiseen maailmaan, hän luultavasti kauhistelisi sitä, mihin kehitys on mennyt. Vapauden aatteista ei ole jäljellä kuin juhlapuheiden korulauseita. Seinissä, katoissa ja pylväiden päissä tuijottavat mekaaniset lasisilmät, joiden takaa katselevat tuhannet turvallisuusviranomaiset. Kansalainen, josta joku vapauden huuruissa oleva yltiöpää aikoinaan käytti jopa nimitystä "vapaa mies", joutuu vähän väliä tekemään turvallisuusviranomaisille selkoa yksityisistä asioistaan. Hänellä on oltava mukanaan joukko asiapapereita, joilla hän todistaa olevansa oikeutettu eri asioihin. Liikkuessaan kulkuneuvoilla hän joutuu tekemään viranomaisille selkoa siitä, mitä hänellä on taskuissaan tai kassissaan tai mitä hänellä on piilotettuna vaatteisiinsa? Viranomaiset kopeloivat hänen kehoaan. Kuljettaessaan itse kulkuneuvoa hän joutuu puhaltamaan laitteeseen, koska viranomainen epäilee hänen juoneen alkoholia. Viranomainen haluaa tietää, mitä hän on juonut ja mitä syönyt? Jos "vapaa mies" kieltäytyy tarkastuksista ja vetoaa siihen, että hänelle kuuluu tietty yksityisyys ja koskemattomuus, häntä vastaan käytetään väkivaltaa. Hänet taltutetaan pampuin ja pistoolein ja käsiraudoin ja viedään lääketieteellisiin kokeisiin, joissa hänen pistetään piikkejä.

Kansalaisten kohtelu on sellaista, että ”vapaa mies” kokee olevansa jatkuvasti jostakin rikoksesta epäilty. Kehenkään ei luoteta.

Ja entä itse lainsäädäntö? Kuinka paljon henkilökohtaista vapautta se on jättänyt "vapaalle miehelle". Eipä juuri mitään, ja loppujakin viedään. Turvallisuusviranomaiset ovat onnistuneet saamaan keskiajan uskonnollisen papiston asemaa vastaavan aseman. Keinona on ollut ihmisten fyysisiin pelkoihin vetoaminen.

Ennen ihmiset olivat voimattomia fyysisten uhkien edessä. Kuolemalle ei mahdettu mitään. Se oli otettava tosiasiana. Kun kuolema oli jokapäiväinen vieras, joka verotti lapsikatraita ja harvensi ihmisiä kaikista ikäluokista, ihmiset pelkäsivät sielujensa puolesta. Tämä pelko avasi papistolle mahdollisuudet nousta merkittävään asemaan. Kun pappien vallankeskittyminen oli vahvimmillaan, ihmisiä poltettiin rovioilla pappien käskystä.

Ajat ovat muuttuneet. Ennenaikaisia kuolemia on onnistuttu vähentämään. Kuolemat tapahtuvat piilossa. Lapsia ei enää kuole yhtä paljon kuin aikaisemmin. Ihmiset elävät valheellisessa turvallisuudentunteessa ja kuvittelevat olevansa kuolemattomia - tai ainakaan he eivät ajattele kuolemaa. Ongelmana paratiisissa on kuitenkin jokin inhottava vaara tai onnettomuus, joka voi katkaista illuusion "turvallisesta" ja lähes ikuisesta elämästä. Ja tähän illuusioon on iskenyt kyntensä nykyajan papisto Uudessa Uskonnossa. Tämä papisto ovat turvallisuusviranomaiset. He lupaavat ihmisille iankaikkista elämää - tai ainakin melkein - kunhan ihmiset vain tottelevat. Vaarojen ja riskien puntaroiminen itse ja toivoton kamppailu niitä vastaan pitää lopettaa. On vain luotettava ja turvauduttava kaikkitietävän herran käteen - poliisiherran.

Tässä kaikessa - niin turvallisuusviranomaisten hallitsemissa länsimaissa kuin mullahien johtamissa islamilaisissa maissa - on kyse siitä, että valta pyrkii aina kasautumaan harvojen käsiin, aivan kuten rikkauskin, ja massojen kohtaloksi jää totteleminen. Jos vallankeskittyminen puretaan jollakin alalla, tasa-arvoa kestää vain hetken ajan. Lähes saman tien valta alkaa nimittäin keskittyä jollakin toisella elämänalueella. On aivan sama, mikä järjestelmän nimi tai muoto on. Valta keskittyy aina. Diktatuuri on siis ihmiskunnan luonnollinen olotila. Eroa on vain siinä, millainen diktatuuri se on.

Tämä kannattaa pitää mielessä, kun suunnitellaan islamilaisen diktatuurin korvaamista länsimaisella dikt… demokratialla.

Comments

Järjestelmä on lähtenyt oudoille urille

Sat, 03 Mar 2007 16:06:19 +0100

Edustuksellinen demokratia on jo saavuttanut sellaisen aseman, että sitä ei enää kyseenalaisteta. Nykyisin ei enää juuri muistella, että edustuksellinen demokratia ei ole demokratian aito alkumuoto vaan sen vesitetty jatkokehitelmä. Vesittäminen sisältyy jo itse ideaan, jossa side äänestäjän ja edustajan välillä katkeaa samalla hetkellä, kun äänestäjä piirtää numeron äänestyslippuun. Lisää vesittämistä tapahtuu vaalijärjestelmien tasolla sekä ehdokkaiden valintaprosessissa. Parlamentissa toimiva edustaja on siis melko kaukana äänestävistä kansalaisista ja heidän mielipiteistään. Karkealla arvomaailmojen tasolla jonkinlaista edustuksellisuutta tietysti tapahtuu. Mutta millaista edustuksellisuutta?

Äänestämässä käynyt Peräkylän Paavo saattaa ajatella, että kyllä se Lipposen Paavo tekee juuri sellaista politiikka kuin hänkin tekisi, joten edustuksellinen demokratia näyttää toimivan hyvin. Peräkylän Paavo ei tule ajatelleeksi, että todellisuudessa Lipposen Paavo ehkä ohjaakin hänen ajatteluaan poliittisen toimintansa ja tiedotusvälineiden kautta, ja näkemysten samanlaisuus johtuukin tästä. Edustuksellisuutta tietysti tämäkin, mutta käänteisesti.

Eräs asia, mitä ei kyseenalaisteta, on demokratia itse eli ajatus, että enemmistöllä on rajoittamaton oikeus poliittisten päätösten kautta pakottaa vähemmistöä. Eikä kyse ole mistään ystävällisestä suostuttelusta vaan aivan oikeasta pakosta, joka varmistetaan väkivallalla ja viime kädessä tappamisella. Ystävällisten demokratian kasvojen takana virnisteleekin siis aseistettu kuolema kaikessa kauheudessaan. Demokratia on "kiva" asia vain niiden kannalta, jotka tottelevat nöyrästi eivätkä kyseenalaista määräyksiä.

Jos demokratian ihanteissa palattaan kauas historiaan, demokratian juurille, voidaan huomata, että kehitys on alkanut jossakin vaiheessa kulkea oudoille urille. Järjestelmä, joka oli suunniteltu yhteisten päätösten tekemiseen, onkin jossakin vaiheessa kääntynyt järjestelmäksi, jossa ei ole enää kyse mistään yhteisistä päätöksistä vaan pakoista, joita poliitikot säätävät näennäisen enemmistön antamaan "valtakirjaan" vedoten. Ja kun demokratia on puhunut, pulinat pois - näinhän joku poliitikko on sanonut.

Ajatus siitä, että enemmistöllä olisi automaattinen oikeus kohdella vähemmistöä niin kuin se haluaa, on kestämätön. Asiaa ei ehkä huomaa valtiollisella tasolla, mutta jos mittasuhteita pienennetään, epäkohdat on helppo nähdä. Enemmistön ehdoton oikeus tarkoittaa käytännössä sitä, että jos esimerkiksi koulussa on oppilaita kahdelta eri paikkakunnalta tai kaupunginosasta, enemmistössä olevat oppilaat voivat tehdä koulun "pihaparlamentissa" enemmistöpäätöksen siitä, että vähemmistöön kuuluvat oppilaat hakataan. Apuna "myönteisen" äänestystuloksen syntymiselle voidaan käyttää muutamaa nyrkkisankaria, jotka muistuttavat miten väärää mieltä oleville voi käydä.

Tuon kuvitellun tapahtuman mitätöimiseen ei kenenkään kannata tuhlata aikaansa, koska arvaan jo muutekin perusteet. Liian pieni ympäristö, liian nuoria osallistujia, liian epävirallista jne.

Laajennetaan siis. Kuvitellaan, että jossakin kahden uskontokunnan tai etnisen ryhmän asuttamassa kaupungissa otetaan käyttöön demokratia. Uskonnolliset ryhmät voivat olla shiioja tai sunneja tai kristittyjä tai juutalaisia tai talebaneja tai ortodokseja - esimerkkejä löytyy. Etnisistä ryhmistäkin löytyy esimerkkejä. Arabit, kurdit, keksikää itse.

Tässä esimerkkikaupungissa tai pienessä valtiossa tehdään demokraattisia enemmistöpäätöksiä, joiden perusteella vähemmistöön kuuluvia aletaan syrjiä. Naiset pakotetaan pitämään islamilaisen uskon vaatimaa huntua, vaikka he tunnustaisivat aivan toista uskontoa. "Väärän" äidinkielen käyttäminen kielletään opetuksessa ja julkisissa palveluissa. Tiedotusvälineitä sensuroidaan ja lakkautetaan. Opetusta yhdenmukaistetaan. Yleiset uskonnolliset määräykset astuvat voimaan ja ne koskevat myös muihin uskontokuntiin kuuluvia. Näiden määräysten mukaisesti aletaan toteuttaa ankaraa rangaistuspolitiikkaa. Käsiä katkotaan ja silmiä puhkotaan ja ihmisiä teloitetaan. Kaikki tapahtuu täysin demokraattisesti, koska toimenpiteillä on enemmistön hyväksyntä. Edustajat on valittu vaaleilla kaikkien demokratian sääntöjen mukaisesti. Lopulta tilanne johtaa vääräoppisten tai väärään kansaan kuuluvien julistamiseen vihollisiksi ja seurauksena on heidän karkottamisensa tai jopa kansanmurha.

Jos näin käy, enemmistö alueen ulkopuolella asuvista ehkä hyväksyy YK:n tai muun järjestön väliintulon. Maahan tai kaupunkiin voidaan hyökätä ja siellä vallitseva järjestelmä voidaan kumota.

Kysymys kuuluukin, millä perusteella näin voidaan tehdä. Väliintulollahan nimittäin tunnustetaan se mahdollisuus, että demokratiassakin voidaan tehdä vääriä päätöksiä ja demokratiakin voi ajautua harhateille. Tätähän on pohdittu mm. Palestiinan viimeisen vaalien jälkeen.

Tässä yhteydessä on syytä esittää kysymyksiä.

Oliko edellä mainittu demokratia alunperin terve ja normaali? Iskikö siihen jokin "poliittinen sairaus", joka suisti sen raiteiltaan? Vai olivatko lähtökohdat eri uskontoineen ja etnisine ryhmineen alusta alkaen toivottomat, joten demokratialla ei ollut mitään mahdollisuuksia? Eikö demokratia siis toimi kaikissa ympäristöissä? Mitkä ovat silloin vaihtoehdot? Vai onko demokratiassa itse järjestelmänä jokin perustava heikkous, joka epäedullisissa olosuhteissa voi johtaa kohtuuttomuuksiin? Jos tällainen heikkous on olemassa, onko se piilevänä olemassa myös vakiintuneissa länsimaisissa demokratioissa? Pitäisikö demokratiaa kehittää jotenkin?

Comments

Spock ja hänen maagiset voimansa

Sun, 18 Feb 2007 10:30:39 +0100

Star Trek -sarjan tiedeupseeri Spock tunnetaan mm. siitä, että hänellä on eräitä yliluonnollisia ominaisuuksia. Hän voi toista olentoa koskettamalla saavuttaa mieltenyhtymisen tämän kanssa ja vaistota tunteita ja ajatuksia. Lisäksi Spock voi lamaannuttaa ihmisen ottamalla otteen hänen niskastaan. Tämä viimeksi mainittu tapahtuma tulee mieleeni, kun ajattelen tavallisia ihmisiä.

Kaikilla ihmisillä on olemassa Spockinsa, joka lamaannuttaa ja poistaa vastarinnan. On myös olemassa kaikille – tai lähes kaikille – yhteinen Spock, joka myös poistaa epäilyn ja turruttaa ihmisen ottamaan kuuliaisena vastaan mieltensulauttamisen.

Ihmiset reagoivat voimakkaasti, kun puhutaan päivähoitopaikoista, eläkkeiden suuruudesta, opintuesta, työttömyyskorvauksesta, viinan hinnasta tai muista tämän tyyppisistä asioista. Jos asioiden tilaa yritetään muuttaa huonompaan suuntaan, ihmiset protestoivat. Joskus lähdetään jopa kaduille osoittamaan mieltä. Ihmiset eivät hyväksy sitä, että heidän etujaan huononnetaan. On kuitenkin olemassa yksi taikasana – Spockin maaginen ote – joka lamaannuttaa ihmiset ottamaan vastaan mitä tahansa. Tuo taikasana poistaa kaiken vastustuksen ja tekee ihmisistä zombieita, jotka tottelevat ja alistuvat vastaan panematta mihin tahansa nöyryytykseen. Tuo taikasana on “turvallisuus”. Seuraava kirjoitus käsittelee sitä.

KONTROLLIPOLITIIKAN PUOLUSTELIJAT

En tiedä mistä yhteisestä “Suuresta Kirjasta” kontrollipolitiikan ystävät lukevat oppinsa, mutta jostakin syystä perusteet kansalaisten vainoamiselle “turvallisuuden” nimissä ovat aina lähes samanlaisia. Tärkein peruste – miten sen kukin muotoileekin – on se, että yhteiskunnalla on tietty vastuu kansalaisistaan, ja siten oikeus säätää lakeja, joilla kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta parannetaan. Ja koska demokraattisessa yhteiskunnassa lakeja säätävät meidän kaikkien yhdessä valitsemat kansanedustajat, heidän tehtävänään on toteuttaa tätä mainittua yhteiskunnan vastuuta kansalaisistaan ja he tekevät sen pelkästään hyvässä tarkoituksessa meidän parhaaksemme.

Tähän voi yrittää vastata, että eikö kansalaisilla sentään pitäisi olla edes jonkinlainen perusoikeus päättää omista henkilökohtaisista asioistaan, joihin kuuluu myös omasta terveydestä ja turvallisuudesta huolehtiminen. Suuren Kirjan lukeneilla on yleensä valmiina oma vastauksensa. He sanovat, että ei kyse ole koskaan pelkästään yksityisasioista vaan ihminen on laumaeläin ja siten erottamaton osa yhteiskuntaa. Aina on siis kyse myös yhteiskunnan edusta. Yhteiskunta on panostanut meihin antamalla meille ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon ja sosiaaliturvan ja mitä kaikkea se on antanutkin, ja näin ollen sillä on oikeus edellyttää, että elämme turvallisesti ja tuotamme vähitellen takaisin sen, mitä meihin on sijoitettu. Sitä paitsi meillä on omaisia, jotka kärsivät, jos meille tapahtuu jotain. Jos kuolemme ennen aikojamme, taloudellinen lasku lankeaa yhteiskunnalle, joka maksaa korvaukset ja tuet ja eläkkeet niille, jotka meidän kuoltuamme jäävät vaille turvaa. On siis itsekästä puhua yksityisasioista ja omista oikeuksista, koska sellaisia ei todellisuudessa ole.

Suuren Kirjan lukeneet jatkavat, että jos olemme itse niin tyhmiä, ettemme tajua huolehtia turvallisuudestamme, yhteiskunnan suoranainen velvollisuus on tehdä jotain puolestamme. Jos muu ei auta, sen on käytettävä pientä hyväntahtoista pakkoa meitä kohtaan. Sen on lakien avulla pakotettava meidät huolehtimaan turvallisuudestamme. Pelastusliivipakko pieniin veneisiin on yksi tällainen asia, joka sitä paitsi on niin mitätön määräys, ettei siitä aiheudu kenellekään haittaa. Kaikillahan on jo pelastusliivejä, eivätkä ne edes maksa paljoa. Mikä ongelma on heittää sellaiset veneeseen, kun lähtee soutelemaan? Eikö pelastusliivipakon vastustaminen ole typerää narinaa tyhjästä.

Mitä tuollaiseen ulkoa opeteltuun saarnaan voi vastata? Oman ulkoa opetellun saarnansa vapaudesta, tasa-arvosta, poliisivaltiosta ja muusta sellaisesta? Se olisi turhaa, koska ollaan niin täysin eri aaltopituudella, että yhteisymmärryksen saavuttaminen on mahdottomuus.

Ainoa mitä oikeastaan voi sanoa on, että tuo kaikki tuo edellä mainittu pitää paikkansa, jos ihmiset ovat koiralauma, jonka joku omistaa.

Jos keskustelua vielä jatketaan, voi tietysti vielä yrittää keksiä jotain. Voi esimerkiksi kysyä, miksi eduskunta haluaa väen väkisin säätää lakeja, joilla on vain minimaalinen tai ei minkäänlaista vaikutusta ihmisten turvallisuuteen (esimerkiksi jauhesammuttimen tarkastuspakko), mutta samaan aikaan se ei säädä lakeja estääkseen todellisia vaaroja, jotka aiheuttavat tuhansien ihmisten kuoleman vuosittain. Voi kysyä, miksi kauppojen sallitaan myydä tupakkaa, joka ei ole välttämättömyyshyödyke, ja jolla ei ole todettu olevan mitään positiivisia terveys- tai muitakaan vaikutuksia, ja joka itse asiassa on pelkkä tappava myrkky. Voi kysyä, miksei tupakan myyntiä ja käyttöä kielletä? Tai miksei alkoholin myyntiä ja käyttöä kielletä? Pelkästään alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa 400-500 ihmistä vuodessa ja alkoholin hitaampiin vaikutuksiin tuhansia. Viidesosa sairaaloiden antamasta kalliista tehohoidosta joudutaan antamaan alkoholin käytöstä johtuvista syistä. Rattijuoppojen uhreina kuolee kymmeniä ihmisiä vuosittain. Miksi eduskunta puuhailee joidenkin naurettavien veneilyä koskevien pakkojen kanssa ja jättää isot ongelmat hoitamatta?

Näihinkin vastaväitteisiin Suuren Kirjan lukeneilla on olemassa vakiovastauksia. He myöntävät, että esittämissäni väitteissä on jonkin verran perää. Samaan hengenvetoon he kuitenkin lisäävät, että eikö sentään ole hyvä, että edes niistä mainitsemistani pikkuasioista huolehditaan. Vai haluanko minä viinaan ja tupakkaan kuolevien lisäksi vielä suuren määrän hukkuneitakin? Kyllä näistä isommistakin asioista huolehditaan, mutta aika ei ole vielä kypsä. Ihmiset eivät vielä ole valmiita tupakan kieltämiseen alkoholista puhumattakaan. Sitä ennen kannattaa kuitenkin säätää lakeja, jotka parantavat veneilyn turvallisuutta ja muutakin turvallisuutta, sillä viehän sekin asioita eteenpäin.

Tässä vaiheessa pitää kai haukkua kuin koira.

Mutta ehkä vielä jatkan ja esitän seuraavaksi väitteen, että pelastusliivillä ei kaikissa tapauksissa ole mitään tekemistä turvallisuuden kanssa varsinkaan pikkuveneissä. Jos uuden lain tultua voimaan istuskelen veneessäni kesämökkini rantakaislikossa, jossa on vettä polveen asti, rikon lakia, jos veneestä ei löydy liivejä. Poliisi voi antaa sakon “veneilyturvallisuuden laiminlyönnistä“. Olen siis muka vaarantanut oman turvallisuuteni. Todellisuudessa en ole.

Jos sen sijaan olen nopea ja ehdin nousta veneestä ennen kuin poliisi karauttaa paikalle, mikä on tilanne silloin? En ole veneen sisäpuolella vaan seison järven tai meren pohjassa. Vene ei ole kuitenkaan ankkuroituna, maihin kiinnitettynä eikä karilla, joten se on merilain mukaan kulussa oleva alus. Vesiliikenneasetuksessa käytetään ilmaisua liikkeellä oleva alus. Kastelenko kengät ja lahkeet turhaan, kun laskeudun veteen? Tarvitaanko myös miehittämättömässä liikkeellä olevassa aluksessa pelastusliivit? Ilmeisesti ei tarvita, koska asetuksessa on liivivaatimuksen yhteydessä sanat “jokaiselle veneessä olijalle“. Jos veneessä ei ole ketään, liivejäkään ei tarvita. Säästyn siis sakolta, jos poliisi ei ole ehtinyt huomata, että olin aikaisemmin sisällä veneessä.

(Tuo kuvitteellinen esimerkki tuo mieleeni tapauksen, jossa vesiskootterilla ajava poliisi tuli tarkastamaan pelastusliivejä veneestämme, joka oli rantakivissä kiinni moottori sammutettuna. Istuimme veneessä ja seurasimme purjehduskilpailua. Jos liivit olisivat puuttuneet, olisimme saaneet sakon, sillä vene katsotaan kulussa olevaksi, jos se ei ole selkeästi kiinnitetty maihin. Pelkkää rantakivissä kiinni olemista ei katsota kiinnittämiseksi vaan pitää olla köysi tai ankkuri. Jos olisin sakon saatuani nostanut vedestä ketjun, jonka toinen pää olisi ollut kiinni rannassa olevassa puussa, poliisi olisi ehkä joutunut repimään sakon ja kirjoittamaan tilalle uuden sakon viranomaisen erehdyttämisestä.)

Tilanne on erikoisempi silloin, jos olen soutelemassa ja kuulen poliisiveneen saapuvan. Koska veneessä ei ole liivejä, joudun hyppäämään veteen uimaan sakoilta säästyäkseni. Vieressä kelluvaan veneeseen ei jää ketään, joten siinä ei tarvita liivejä. Luultavasti poliisi haluaa tässäkin tapauksessa antaa sakon, ja kai jonkinlainen “on syytä olettaa“ -pykälä löytyykin. Tai ehkä tyhjänä kelluva vene katsotaan uhkaksi turvallisuudelle.

Jos miehittämättömän veneen vieressä uimisesta ei sakoteta, aika hurja tilanne saattaisi olla mahdollinen. Uimari lähtisi uimaan salmen yli ja vetäisi perässään (tai antaisi tuulen viedä samaan suuntaan) venettä, jossa ei ole pelastusliivejä. Tarkoitus olisi yrittää kuljettaa liivitön vene laillisesti salmen toiselle rannalle. Keskellä salmea uimari väsähtäisi tai saisi jonkin kohtauksen. Hukkuminen uhkaisi, ellei hän kiipeäisi veneeseen. Kiipeäminen merkitsisi kuitenkin lain rikkomista, koska silloin veneessä pitäisi olla liivit. Jos uimari olisi tiukka laillisuusihminen, hän hukkuisi urhoollisesti veneensä viereen, sillä hukkumista ei ole toistaiseksi säädetty rangaistavaksi teoksi.
Mieluummin laillinen kuolema kuin laiton elämä.

Jos keskustelua jatketaan, jossakin vaiheessa Suuren Kirjan ulkoa oppineet esittävät alkeelliset väitteensä sääntöjen tarpeellisuudesta ja siitä, miten yhteiskunta ajautuisi kaaoksen ja anarkiaan ilman yhteisiä sääntöjä. Sitäkö haluan?

Noihin väitteisiin on onneksi helppo vastata. En nimittäin ole koskaan vaatinut, että ihmisten pitäisi saada itse vapaasti päättää, maksavatko he ostoksistaan kaupan kassalla vai ottavatko he tavarat sillä kertaa ilmaiseksi. Enkä ole vaatinut, että liikenteessä jokaisen pitäisi itse saada kulloisenkin mielialansa mukaan vapaasti päättää, ajaako hän tänään vasemmalla puolella tietä vai oikealla puolella, tai käyttääkö hän pimeällä valoja vai ei. Enkä ole vaatinut, että meriteiden ja ilmailun säännöt pitäisi poistaa ja laivojen ja lentokoneiden pitäisi antaa vapaasti törmäillä toisiinsa. Sitäkään en ole vaatinut, että millä tahansa rakkineella pitäisi kenen tahansa saada vapaasti kuljettaa maksavia matkustajia maalla, merellä ja ilmassa pelkkään hyvään tuuriin luottaen.

Miksi en ole vaatinut tuollaisia asioita? Eivätkö ne kuulukaan oikeutetun yksilönvapauden piiriin?

Eivät, koska ne koskettavat muitakin kuin yksilöä itseänsä. Jos joku rikkoo tuon tyyppistä sääntöä, hän voi aiheuttaa muille vaaraa tai vahinkoa. Tällöin ei tietenkään ole kyse yksityisasiasta. Mutta pelastusliivien pitämisessä tai pitämättömyydestä omassa veneessä on nimenomaan siitä kyse. Kukaan muu ei huku, jos vene kaatuu ja sen liivitön omistaja vajoaa pohjaan (tähän joku nokkela voi heittää vastaväitteen, että pelastustehtävissä oleva voi hukkua).

Lopuksi voisi esittää pienen vertauksen.

Jos määritellään tiukka raja kahden valtion välille ja sanotaan, että tähän asti saatte tulla, mutta ei tuumaakaan pidemmälle, rajan kunnioitus säilyy. Raja pysyy ja kestää kovatkin koettelemukset.

Jos sen sijaan annetaan rajan takana olevalle aggressiiviselle naapurille avoin valtakirja laajentua tarvittaessa rajan tällekin puolelle, naapuri käyttää tietysti tilannetta hyväkseen. Raja on hänelle lopulta pelkkä halveksittava vitsi, ja ihmiset, jotka eivät puolusta sitä, yhtä halveksittavia. Pala palalta naapuri valloittaa kaiken ja työntää alkuperäiset asukkaat mereen tai alistaa heidät orjiksi.

Näin on käynyt televisioviihteen ja roskaruuan äärellä vetelöityneille länsimaiden asukkaille. Kaikki annetaan ja vielä enemmänkin.

Ja sillä toisella osapuolella on hauskaa

Comments

Muutama sana tästä blogista

Mon, 12 Feb 2007 12:53:08 +0100

Hei.

Tähän blogiin olen kerännyt eräitä kirjoituksiani politiikasta ja vähän muustakin. Osa teksteistä on uusia, osa jo vähän vanhempia.

Poliittisen toimintani lähtökohtana ovat seuraavat periaatteet:

1) Kansalaisten perusoikeuksia ja henkilökohtaista vapautta ei saa rajoittaa.

- ihmisten tulee saada itse päättää omista henkilökohtaisista asioistaan
- vapauden rajoittaminen on oikeutettua vain toisten suojelemiseksi
- ihmisiä ei saa rangaista teoista, joista ei aiheudu muille haittaa tai vaaraa tai vahinkoa

2) Järjestelmän tulee kohdella kaikkia ihmisiä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

- samasta rikoksesta kaikille yhtä ankara tai lievä rangaistus

3) Ihmisten tulee olla "poliittisessa mielessä" tasa-arvoisia keskenään

- mikään ryhmä tai yksilö ei saa alistaa tai pakottaa toista ryhmää tai yksilöä minkään syyn perusteella

Tässä on osoite "vaalipropagandasivulleni", jossa asioita selostetaan tarkemmin. Sivulla on myös linkkejä eräisiin muihin blogeihini ja kirjoituksiini.

"Vaalipropagandasivu"

Heikki Saraste

Comments

Universaali moraali - onko sellaista?

Sun, 11 Feb 2007 13:56:43 +0100

EVOLUUTIO

Nykyajan tieteellinen maailmankuva sisältää ajatuksen, että kaikkia olevaisia ohjaa luonnonvalinta, joka karsii heikot ominaisuudet ja varmistaa lajin säilymisen. Luonnonvalinta ohjaa paitsi biologisia myös psykologisia ja sosiaalisia ominaisuuksia lajin säilymisen kannalta parhaaseen muotoon. Lopputulos, tai pikemminkin tämän hetkinen kehitysvaihe, on eri lajien kohdalla hyvin erilainen. Jotkut eliölajit, kuten muurahaiset, mehiläiset jne. ovat kehittyneet täysin riippuvaiseksi yhteiskuntatyyppisestä järjestelmästä, jossa kullakin yksilöllä on oma tiukasti määrätty tehtävänsä. Moniin muihin lajeihin kuuluvilla puolestaan ei ole tällaista yhteistyötä ja keskinäistä riippuvuutta.

Lajien perimä muuttuu varsin hitaasti, mutta niin muuttuvat olosuhteetkin. Sopeutumiseen on yleensä aikaa. Joskus aikaa ei kuitenkaan ole, vaan lajit tuhoutuvat. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat dinosaurukset, jotka hävisivät sukupuuttoon ilmeisesti maahan iskeytyneen meteoriitin aiheutettua nopeita ilmastonmuutoksia.

Ihminen on ollut meteoriittiakin tehokkaampi tuhon aiheuttaja. Hänen astuttuaan maapallon kehittymisen vetäjäksi olosuhteiden muuttuminen on ollut nopeaa ja dramaattista. Eliölajeilla, jotka ovat tottuneet kymmenien tuhansien vuosien aikana tapahtuneisiin muutoksiin, ei ole ollut kykyä geneettisesti sopeutua muutoksiin, jotka ovat tapahtuneet vain muutaman sadan tai muutaman kymmenen vuoden aikana. Niinpä eliölajeja on kuollut ja kuolee yhä kiihtyvällä vauhdilla sukupuuttoon.

SOSIAALINEN ELÄMÄ

Ihmisten muodostamia valtioita ja yhteiskuntia tiedetään olleen olemassa noin kymmenen tuhannen vuoden ajan – eikä monissa osissa maapalloa lähellekään näin kauan. Vaikka nämä tuhannet vuodet tuntuvat pitkältä ajalta, ne ovat kuitenkin geneettisessä mielessä varsin lyhyt ajanjakso. Ihmislajin käyttäytymisperimä on muodostunut satojentuhansien tai jopa miljoonien vuosien kuluessa, jona aikana olosuhteissa ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia. Onkin mahdotonta, että geeniperimän kehittymisvauhti olisi yhtäkkiä voinut alkaa kiihtyä kymmen-, sata- tai jopa monituhatkertaiseksi. Tällainen jatkuvasti kiihtyvä muutos on kuitenkin tapahtunut ihmisen ulkoisissa olosuhteissa, kulttuurissa ja tekniikassa muutaman viimeisen vuosituhannen aikana.

Ihminen, joka hallitsee atomipommeja ja lähettää avaruusluotaimia aurinkokunnan ulkopuolelle, on perimältään vielä luolamies. Yhdistelmä on vaarallinen. Luolamiehelle riitti, että hän ajatteli itseään ja perhettään. Hänen ei tarvinnut kantaa huolta koko planeetan säilymisestä. Nykyihmisen pitäisi - mutta hän ei näy pystyvän.

Kun tarkastelemme ihmisyksilöiden periytyvää luonnetta, meidän on syytä unohtaa muutaman tuhannen vuoden ajan kestänyt kuninkaiden valtakuntien ja sotien aika pienenä satunnaisena poikkeamana ja ajatella paljon pitempää aikaa. Vaikka meidän on oltava varovaisia tehdessämme yleistyksiä, voinemme kuitenkin todeta että ihminen on kautta aikojen ollut enemmän tai vähemmän sosiaalinen olento. Arkeologiset kaivaukset ja luolalöydöt osoittavat, että jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihmiset ovat eläneet ryhmissä. Ryhmään kuuluminen on tarjonnut suojaa ulkopuolista uhkaa vastaan ja helpottanut ravinnon hankkimista. Pysymiseen ryhmän jäsenenä ei ole tarvittu pakkokeinoja sillä sen ulkopuolelle joutuminen on yleensä ollut riittävä pelote. Toisaalta koko ajan on myös tapahtunut siirtymistä ryhmistä toisiin ja uusien ryhmien perustamisia, sillä populaatiot, jotka eivät saa uusia perintötekijöitä rappeutuvat ja tuhoutuvat.

Muutamat tiedeihmiset ovat jo vuosikymmenien ajan tutkineet Itä-Afrikan viimeisiä luonnontilassa eläviä simpanssilaumoja. Tutkimuksissa on selvinnyt, että eri puolilla elävien laumojen tavoissa on yksilöllisyyttä. On myös todettu, että simpanssilaumoista lähtee silloin tällöin yksilöitä erilleen perustaakseen uusia ryhmiä. Jakaantumisen syy on tavallisimmin konflikti lauman johtajan ja jonkun toisen vahvan yksilön välillä. Sama konflikti-ilmiö on todettu myös eläintarhojen paviaanilaumoissa. Helsingin Korkeasaaressa jouduttiin vuonna 1996 jopa tuhoamaan osa eläimistä keskinäisen riitelyn vuoksi. Tiedossa oli, että esimerkiksi Amsterdamin eläintarhassa simpanssien valtataistelussa oli kuollut yksi urossimpanssi. Luonnossa vastaava eripura yleensä johtaa lauman jakaantumiseen.

Eläintieteilijät käyttävät nimitystä "lauman johtaja" tarkoittaessaan ryhmän vaikutusvaltaisinta eläintä. Johtaja-sana tässä yhteydessä kuvaa pikemminkin ihmisten henkistä sidonnaisuutta omaan yhteiskuntakäsitykseensä kuin todellista johtajuutta. Nykypäivän ihminenhän on tottunut pitämään itsestään selvänä sitä, että kaikissa ryhmissä on oltava johtaja, jota muut tottelevat. Apinalauman johtaja ei kuitenkaan jakele käskyjä alaisilleen siten kuin johtajan yleensä ajatellaan tekevän. Paremmin todellisuutta kuvaava nimi eläinlauman vahvimmalle yksilölle olisikin "etuoikeutettu" - eikä tämä etuoikeuskaan ole aina itsestään selvää. Itä-Afrikan simpanssitutkimuksissa on todettu tapauksia, joissa osa lauman jäsenistä on yhteistyötä harjoittamalla saanut saaliikseen lihaa, ja koska lauman johtaja ei ole ollut mukana metsästyksessä, sen ei ole sallittu osallistua myöskään saaliin nauttimiseen. Metsästäjät ovat puolustaneet kollektiivisesti oikeuttaan saaliiseen. Tämä havainto on mielenkiintoinen mm. siksi, että se osoittaa jo primitiivisten apinoiden kykenevän erottamaan toisistaan suorituksiin perustuvan taloudellisen vallan ja väkivaltaan perustuvan poliittisen vallan.

ERIARVOISUUS

Tunnettu viestintäprofessori Osmo A. Wiio kirjoitti 24.2.1985 sanomalehti Uuden Suomen kolumnissaan:

"Sosiaaliseen suhteeseen perustuva valta kuuluu olennaisena osana kaikkien laumaeläinten ominaisuuksiin. Kaikki lähisukulaisemme elävät tarkasti vallan jakoon perustuvissa yhteisöissä. Kaikissa ihmisyhteisöissä kaikkina aikoina on niin ikään ollut vallanjakoa."

Oliko Wiio oikeassa?

On totta, että useimmissa eläinlaumoissa vallitsee vahvimman laki, jossa voimakkain yksilö saa nauttia etuoikeutetusta asemastaan. Se pääsee ensiksi saaliinjaolle (tästäkin on poikkeuksia, kuten edellä todettiin), sillä on parhaat mahdollisuudet puolisonvalinnassa jne. Mutta se ei jaa käskyjä alamaisilleen, jotka edelleen jakaisivat niitä omille alamaisilleen - kuten valtahierarkiassa tapahtuu.

Korkeampien eläinlajien keskuudessa ei yleensäkään ole alamaisia. On vain vahvempia yksilöitä ja heikompia yksilöitä. Asetelmaa voisi verrata ihmisten taloudelliseen järjestelmään rikkaineen ja köyhineen. Tai sitä voitaisiin verrata koululuokkaan, jossa muutama häirikkö terrorisoi "vahvimman lain" suomalla oikeudella heikompia tovereitaan. Tämänkaltaisista spontaaneista asetelmista on pitkä matka Wiion kuvailemaan elämään "tarkasti vallan jakoon perustuvissa yhteisöissä". Wiion lausahdus lieneekin vain tyypillinen yritys etsiä tieteen keinoin oikeutusta nykyiselle eriarvoisuuteen perustuvalle yhteiskuntajärjestelmällemme.

Väkivaltaiseen alistamiseen nojaavan valtahierarkian luonnollisuutta pidetään yleensä niin itsestään selvänä asiana, että esimerkiksi useimmissa alaa käsittelevissä kirjoissa se kuitataan pienellä maininnalla. Valtio-opin klassikkoihin kuuluva Maurice Duvergerin kirja "Poliittiset Järjestelmät" esimerkiksi alkaa (hieman lyhentäen) seuraavasti: "Jokaisessa sosiaalisessa ryhmässä - pienessä tai suuressa, alkukantaisessa tai korkeatasoisessa, tilapäisessä tai pysyvässä - syntyy perustava ero 'hallitsevien’ ja ’hallittujen' välillä. Aina havaitaan ihmisiä, jotka käskevät, ja toisia, jotka tottelevat. Aina on havaittavissa erilaistumista, ja aina on olemassa järjestettyä valtaa".

Duverger lisää, että Durkheimin koulukunnan sosiologit ovat tosin väittäneet, että ihmiskunnan kehityksen aamunkoitossa ei ollut tätä eroa hallitsevien ja hallittujen välillä. Hän pitää hypoteesia houkuttelevana, mutta toteaa, että me emme tiedä vastaako se todellisuutta.

Kuka sitten tietää? Onko poliittista valtaa ollut yhtä kauan kuin ihmisiäkin?

MENNYT AIKA

Mitä ilmeisimmin ihminen eli ensimmäiset sadat tuhannet vuotensa eläinlaumojen kaltaisissa löysissä yhteisöissä, joissa oli vahvempia ja heikompia, etuoikeutettuja ja vähemmän etuoikeutettuja, vaikutusvaltaisia ja vähemmän vaikutusvaltaisia yksilöitä, mutta joissa ei kuitenkaan ollut erityisen tiukkaa valtahierarkiaa. Elämä sujui pääasiassa vapaaehtoisen yhteistyön merkeissä, ja jollei se sujunut, sopeutumaton voi lähteä etsimään uutta ryhmää tai kokeilla elämistä omin avuin. Tällainen oli käytäntö myös viimeisissä metsästys-keräilyelinkeinoa harjoittaneissa yhteisöissä, joita löytöretkeilijät ja tiedemiehet pääsivät havainnoimaan. Ja näin toimii myös simpanssien "yhteiskunta".

Ratkaisevia muutoksia ihmisten keskinäisissä suhteissa alkoi tapahtua siinä vaiheessa, runsaat kymmenen tuhatta vuotta sitten, kun ihmiset asettuivat pysyvästi paikoilleen harjoittamaan maanviljelyä ja karjanhoitoa. Vasta noihin elinkeinoihin siirtyminen mahdollisti kaupunkityyppisen asumismuodon, ja se puolestaan teki mahdolliseksi hierarkkisen alistus- ja määräysjärjestelmän kehittymisen. Vahvimmat yksilöt eivät enää tyytyneet pelkkiin parhaisiin saalispaloihin ja muiden ihmisten satunnaisiin mukilointeihin vaan he institutionalistivat väkivallan ja alkoivat vaatia itselleen yhä enemmän ja enemmän aineellisia rikkauksia, joiden omistamisen pysyvä kaupunkielämä mahdollisti paremmin kuin liikkuva metsästys- ja keräily.

Sosiaaliantropologiset tutkimukset vahvistavat, että liikkuvien ihmisryhmien aikakausi oli varsin tasa-arvoinen. Liikkuva elämä ei nimittäin mahdollistanut omaisuuden keräämistä ja sitä kautta syntyvää sosiaalista eriarvoisuutta. Vasta paikalleen asettuminen synnytti "big man-" eli päällikköyhteisöjä, joissa toisilla oli enemmän omaisuutta kuin tosilla. Hautalöydöt vahvistavat, että vaeltavat ihmisryhmät eivät panneet vainajiensa hautoihin omaisuutta ja asemaa osoittavaa esineistöä vaan ainoastaan jotain vaatimatonta, kuten meren hiomia kiviä. Paikallaan pysyneiden yhteisöjen jäljiltä sen sijaan on löytynyt sekä rikkaita että köyhiä hautoja.

Vaikka päällikköyhteisöissä olikin jo havaittavissa alkavaa eriarvoisuutta, varsinainen poliittinen valta syntyi vasta aikaa myöten yhteiskunnallisten rakenteiden vakiinnuttua. Joka tapauksessa varallisuuden kasautuminen johti ennen pitkää myös vallan kasautumiseen, ja oikeastaan vasta tämän tapahduttua voidaan puhua käsitteestä institutionaalinen valta. Eriarvoistumisen myötä rikkaat yksilöt palkkasivat itselleen apulaisia keräämään yhä enemmän varallisuutta ja puolustamaan jo kerättyä. Syntyivät verot, armeijat ja yleensäkin ne elämänmuodot, jotka me yhdistämme yhteiskuntaan. Järjestelyn moraalinen perusta oli silloin ja on yhä täysin olematon. Maallinen valta on aina perustunut pelkästään vahvimpien oikeuteen, jonka nämä ovat eri tavoin legitimoineet saadakseen valtansa ja riistonsa kohteet tyytymään kohtaloonsa. Vastustajan osana on aina ollut alistuminen tai kuolema. Eriarvoistumiseen liittyy myös sotien alkaminen. Niissä mahtimiehet ovat taistelleet keskenään vallasta ja rikkauksista. Alamaisten osana on ollut kuoleminen milloin minkin aatteen, valtakunnan tai asian puolesta.

IHMISYYS

Satojatuhansia vuosia kestänyt elämä metsästäjä- keräilijäyhteisöjen jäsenenä loi ihmiselle ne henkiset ominaisuudet, joita hän kantaa vieläkin. Ihmisestä ei kehittynyt muurahaisen tai mehiläisen kaltaista yhteisöeläintä, joka kyselemättä raataa kaikkien yhteiseksi hyväksi eikä koskaan kyseenalaista paikkaansa ryhmän jäsenenä. Sen sijaan ihmisestä kehittyi olento, joka toimii yhteistyössä muiden yksilöiden kanssa, mutta joka kuitenkin haluaa säilyttää henkilökohtaisen vapautensa, yksilöllisyytensä ja koskemattomuutensa. Mistä me voimme näin päätellä?

Todisteita näemme joka puolella ympärillämme. Hallitseviin ja hallittuihin, rikkaisiin ja köyhiin perustuvat yhteiskuntamme jo sinänsä ovat todiste ihmisen luonteesta. Jos ihmiset eivät arvostaisi vapautta, siitä ei kilpailtaisi. Kukaan ei tavoittelisi valtaa ja rikkautta hallitakseen muita vaan kaikki eläisivät muurahaisten ja mehiläisten tavoin asemaansa tyytyen. Jos ihmiset olisivat geeneiltään alistujia, mistä tulisivat alistajat?

Vapauden ja koskemattomuuden tarpeeseen liittyy väistämättä kilpailuvietti. Ennen kuin vastaamme miksi, tarkastelkaamme käsitettä valta.

VALTA

Jos valtaa eli vapautta eli päätäntäoikeutta katoaisi salaperäisesti jonnekin, mutta yksikään ihminen ei katoaisi, joidenkin ihmisten elämään olisi pakko ilmestyä eräänlaisia "tyhjiä hetkiä", jolloin he vain ajelehtisivat ilman että he itse tai kukaan muukaan voisi vaikuttaa siihen mitä he tekevät. Jokainen tajunnee, että tällainen on mahdotonta. Jopa niillä, jotka näyttävät ajelehtivan, on kuitenkin oikeus kontrolliin omaa itseään kohtaan, vaikka he eivät tuota oikeuttaan käyttäisikään.

Tyhjien hetkien mahdottomuus merkitsee sitä, että järjestelmän sisäinen valta, vapaus, päätäntäoikeus - mitä nimeä haluamme käyttääkin - on häviämätöntä. Kukaan ei voi menettää päätäntäoikeuttaan niin ettei joidenkin muiden päätäntäoikeus saman verran lisääntyisi, eikä kukaan voi lisätä päätäntäoikeuttaan niin ettei joidenkin muiden päätäntäoikeus samalla vähenisi.

Kun yhteiskunnan tietyillä alueilla tapahtuu näennäistä vapautumista, me helposti kuvittelemme, että kokonaisvapaus lisääntyy. Vallan ja vapauden häviämättömyydestä kuitenkin seuraa, että näin ei voi tapahtua. Vapautuminen jollakin alueella kylläkin hetkeksi edistää tasa-arvoisuutta, sillä tietyiltä piireiltä poistuu valtaa, ja tämä valta muuttuu laajojen massojen vapaudeksi. Niin kuin kaikki rajalliset hyödykkeet valta kuitenkin ennen pitkää jälleen keskittyy muita kyvykkäämpien yksilöiden käsiin.

Järjestelmät, joissa oletetaan ihmisten vapaaehtoisesti luopuvan nykyisestä käyttäytymisestään ja alkavan elää veljellisessä ja pysyvässä tasa-arvossa keskenään kuten muurahaiset ja mehiläiset, eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet pysyviä. Aina nousee joku, joka alkaa kamppailla vallasta. Näin tapahtuu silloinkin, kun valtakunta hajoaa. Valtatyhjiötä kestää vain hetken. Ennen pitkää muodostuu aseellisia mafia-, rikollis-, tai sotilasryhmiä, jotka ottavat mittaa toisistaan. Vahvimmasta muodostuu uuden valtion ydin samalla kun muut häviävät. Lopputuloksena on uusi valtio.

Valta on siis häviämätöntä. Sitä ei voida mitätöidä. Tasa-arvossa on aivan sama määrä valtaa kuin diktatuurissa. Se vain on jakaantunut eri tavalla.

Mitä valta on?

Vallalla, englanniksi power (=voima), ymmärretään yleensä mahdollisuutta vaikuttaa toisiin ihmisiin ja heidän tekemisiinsä. Käsite "valta" rinnastettiin edellä päätäntäoikeuteen ja vapauteen. Täsmällisesti ilmaistuna valta on päätäntäoikeuden se osa, joka ylittää yksilön päätäntäoikeuden silloin kun kaikki päätäntäoikeus on jaettu tasan kaikille. Valta on toisin sanoen päätäntäoikeuden keskiarvon ylittävää päätäntäoikeutta – ja tällöin se on automaattisesti myös oikeutta päättää muidenkin kuin vain oman itsensä asioista.

Jottei asia vaikuttaisi liian yksinkertaiselta, niin todettakoon, että yhteiskunta muodostuu monista eri valtapiireistä, jotka ovat toistensa kanssa erilaisissa, osittain päällekkäisissä vaikutussuhteissa. Vallan häviämättömyyden laki pätee aina, olipa valtapiiri vain jonkin paikallisen laitoksen sisäinen tai koskipa se koko valtiollista järjestelmää. Vallan määrien vertailu yhden valtapiirin sisällä on helpompaa kuin jos yritettäisiin vertailla keskenään kahteen eri valtapiiriin kuuluvien (esimerkiksi vankilanjohtajan ja varuskunnan päällikön) valtaa. Eri valtapiireihin kuuluvathan eivät ole valtasuhteessa keskenään. Tavallisen kansalaisen kannalta valtaa on mielekkäintä tarkastella koko yhteiskunnallisen järjestelmän tasolla.

Valtaa voidaan arvioida kahdella ulottuvuudella, jotka ovat virallisuus ja fyysiset voimakeinot. Epävirallista ja voimakeinoihin perustumatonta valtaa ovat arvovalta, vaikutusvalta ja talousrikollisuus. Epävirallista mutta kuitenkin voimakeinoihin perustuvaa valtaa on väkivaltarikollisuus. Virallista mutta voimakeinoihin perustumatonta valtaa on taloudellinen valta. Virallista ja voimakeinoihin nojaavaa on poliittinen, valtiollinen valta.

Emme ehkä useinkaan tule ajatelleeksi, että tavallinen ylinopeussakkokin on väkivaltaisiin voimakeinoihin nojaavaa valtaa. Ellemme maksa, meidät viedään väkivalloin ja tarvittaessa fyysistä kipua tuottaen vankilaan. Jos yritämme paeta sieltä, elintoimintamme lopetetaan. Poliittisen vallan tärkein tunnusmerkki onkin se, että valta perustuu aina viime kädessä mahdollisuuteen tappaa vallan kohde.

Ainoastaan poliittinen, väkivaltaan perustuva virallinen valta, voitaisiin tasata ihmisten kesken. Sen sijaan esimerkiksi taloudellisen vallan tasaaminen olisi huomattavasti vaikeampaa, sillä se on riippuvainen materiasta ja työstä, ja niiden määrä vaihtelee koko ajan. Taloudellinen tasa-arvo olisikin mahdollinen vain silloin, jos vallitsisi poliittinen diktatuuri, joka pakottaisi kaikki ihmiset olemaan yhtä rikkaita. Tasa-arvo kumoutuisi heti, jos yksikin ihminen tuhoaisi omaisuuttaan. Tämän vuoksi yksityinen omistaminen olisi tasa-arvon olosuhteissa käytännössä mahdottomuus.

Tasa-arvo politiikassa ja tasa-arvo taloudessa ovat siis käsitteinä hyvin erilaiset, eikä ehkä ole sattumaa, että jo primitiivisessä simpanssilaumassa osataan erottaa toisistaan poliittinen ja taloudellinen valta.

Ihmisten kilpailuvietti perustuu ikiaikaiseen vapauden ja riippumattomuuden haluun, joka on ilmeisesti syntynyt vuosimiljoonaisessa olemassaolon taistelussa, jossa vain vahvimmat yksilöt ovat säilyneet. Esihistoriallisina aikoina ihmisen riippumattomuuden vietti ei juuri voinut johtaa merkittävään eriarvoistumiseen, sillä olosuhteissa, joissa ei kerätty omaisuutta ja joissa elämä perustui vapaaehtoiseen yhteistyöhön ja liikkumiseen paikasta toiseen, ei olisi ollut mahdollista, että joku olisi valloittanut kaiken vapauden itselleen ja tehnyt muista orjiaan. Yhteisö olisi ennemmin hajonnut kuin suostunut elämään yhden jäsenensä orjana.

Sitä mukaa kun olosuhteet muuttuivat, ja ihmiskunnan keskuuteen alkoi kertyä asioita, joista on niukkuutta, alkuperäinen vapauden vietti alkoi saada yhä kilpailullisempia muotoja. Kilpailemisesta muiden kanssa tuli ainoa keino saavuttaa vapautta.

Oikeastaan koko ihmiskunnan kirjoitettu historia on pelkkää veristä alistamisen historiaa. On ollut hallitsijoita, valtataisteluja, valtakuntia, sotia, vapautuksia, valloituksia, loputonta tappamista... Harvassa ovat maininnat ihmisten elämisestä tasa-arvoisina ja ilman väkivaltaa keskenään. Mistä nämä alistajat ja tappajat olisivat tulleet, ellei ihmisessä olisi synnynnäistä voittamisen halua? Mistä valtataistelut ja sodat olisivat tulleet, ellei ihmisessä olisi kilpailuviettiä ja voitontahtoa? Mistä kapinat olisivat puhjenneet, ellei ihmisessä olisi synnynnäistä vapaudenkaipuuta, joka itse asiassa on vain vallanhalun "jalompi" ilmentymä?

On muitakin asioita, jotka vahvistavat kilpailuvietin ja alistumishaluttomuuden olemassaolon. Ihmisen vaistomainen pyrkimys kostaa paha teko eli maksaa takaisin kärsimänsä vääryys esimerkiksi on eräs osoitus hänen taistelutahdostaan haluttomuudesta alistua. Kostolla yksilö pyrkii palauttamaan ennen koston laukaissutta tekoa olleen valtatasapainon ja mahdollisesti saamaan hyvityksenkin. Alistuminen vastoin omaa tahtoa toisen ihmisyksilön tahdon alaisuuteen onkin eräs ihmisen sietämättömimpiä kokemuksia, joka herättää luonnostaan aggressioita. Miksi näin olisi, jos ihminen olisi geeneiltään alistuja?

Vaikka ihminen onkin "peto", historia tuntee myös toisenlaisen ihmisen. Koko muistissa olevan historian ajan on väkivallan ja alistamisen ohessa ollut myös ihanteita toisenlaisesta elämästä. Valveutuneimmat yksilöt ovat tajunneet valtataistelun mielettömyyden ja päätelleet, että kaikkien ihmisten kaipaama vapaus kuuluu yhteisesti kaikille eikä pelkästään niille, jotka sen väkivalloin kulloinkin ottavat yksinoikeudekseen. Kautta vuosituhansien on vapauden tuli palanut sodan loimujen rinnalla milloin heikommin lepattaen, milloin voimakkaammalla liekillä. Monet tyrannitkin ovat havainneet sen ja luvanneet ihmisille vapautta antaen heille kuitenkin orjuutta. He ovat myös parhaansa mukaan kääntäneet vapauden aatteet orjuuden aatteiksi. Toive vapaudesta on kuitenkin aina elänyt.

DIKTAATTORIT

Jos ihmiset kaipaavat vapautta, miten on selitettävissä aika ajoin esiintyvä vallanpitäjien ja diktaattoreiden palvonta? Nyt tullaan ihmisluonteen sellaiseen puoleen, jota alistajat ovat kautta aikojen osanneet käyttää hyväkseen. On totta, että ihmisillä on taipumus luoda idoleita ja palvoa heitä. Tämä ei kuitenkaan johdu alistumishalukkuudesta.

Osassa johtajienpalvonnasta on kyse lapsuuden ajalta periytyvästä turvallisuudentarpeesta. Useimpien eliölajien nuoret yksilöt tarvitsevat vanhempiensa huolenpitoa selvitäkseen elämänsä varhaisissa vaiheissa. Jotta huolenpitokontaktit vanhemman ja jälkeläisen kesken toteutuisivat mahdollisimman hyvin, vanhemmille on kehittynyt hoivavietti jälkeläisiään kohtaan ja jälkeläiselle puolestaan turvautumisvietti vanhempiaan kohtaan. Vaikka nämä vietit suurelta osin häviävätkin, kun jälkeläisen ja vanhemman tiet eroavat, jää niistä kuitenkin osa jäljelle alitajuntaan. Hoivavietti ilmenee myöhemmällä iällä haluna hoivata pieniä ja avuttomia olentoja. Turvautumisvietti puolestaan voi esimerkiksi kriisitilanteessa aktivoitua jotain suurta sankaria tai kansanjohtajaa kohtaan. Stalinin tai Hitlerin kaltaisesta "maan isästä" voi tulla oikean isän tai äidin korvike.

Aikuisella iällä ilmennyt turvautumisvietti on eräs mutta ei kuitenkaan tärkein syy idolien palvontaan. Ihaillessaan esimerkiksi jotain nuorta urheilusankaria tai rocktähteä ihailijat tuskin näkevät hänessä huolehtivan isän tai äidin. Sen sijaan he näkevät hänessä rajojen rikkojan, jollaisia he itsekin haluaisivat olla.

Ihminen joutuu alistumaan, hän joutuu elämään köyhänä, hän joutuu tyytymään vaatimattomiin fyysisiin, taiteellisiin tai älyllisiin lahjoihin. Nämä ovat rajoja, joita ei voi ylittää. Kuitenkin jotkut voivat. Diktaattori ja sotasankari ylittävät vallan ja vapauden rajat. Huippu-urheilija ylittää fyysiset rajat. Rock-tähti ylittää kuuluisuuden ja maineen rajat. Ainoa tapa tavallisen ihmisen ylittää nämä rajat on samastua henkilöön, joka rajat on ylittänyt. Sankari on todiste "kuolemattomuudesta". Hän on todiste siitä, että ylittämättöminäkin pidetyt rajat voidaan ylittää, ja että vapaus voidaan saavuttaa, ja että haaveet voidaan toteuttaa. Tästä syntyy sankarinpalvonta.

Hurraaminen diktaattorille ei siis todista, että ihmiset haluaisivat alistua, vaan se todistaa juuri päinvastaista. Diktaattoriensa kautta ihmiset voivat saavuttaa kollektiivisia voittoja, ja näitä voittoja ovat diktaattorit kautta aikojen alaisilleen luvanneetkin. Lopputuloksena on kuitenkin useimmiten ollut kaikkea muuta; sotia ja kuolemaa.

UNIVERSAALI MORAALI

Kaikissa maissa, aina ja kaikkialla, vallanpitäjällä on lakeja säätäessään suvereeni oikeus määritellä hyvä ja paha. Ja koska vallanpitäjät vaihtuvat, myös hyvä ja paha vaihtuvat. Hyvän ja pahan oleminen näin epävarmalla pohjalla herättää ristiriitoja ja vähentää moraalikäsitysten kunnioitusta. Niinpä moraalikäsityksiä onkin yritetty ankkuroida johonkin pysyvään, esimerkiksi uskontoon tai poliittiseen oppiin.

Helsingin Sanomien yleisönosastossa käytiin maalis- huhtikuussa 1997 keskustelua siitä, onko moraali riippuvainen uskonnoista vai onko se syntynyt ennen niitä. Jyväskyläläinen kirjoittaja Pasi Linna esitti hypoteesinaan, että moraalikin on olemassaolokamppailun tulosta. Hän oletti, että eläinlajeille, ihminen mukaan luettuna, on kehittynyt koodisto, joka estää lajitoverien sokean tappamisen tai heimon elinmahdollisuuksien tarkoituksellisen kaventamisen. Tämä moraalikoodisto on vähitellen imeytynyt osaksi lajin psyykettä.

Linna on oivaltanut aivan oikein, että on olemassa jotain syvempää ja alkuperäisempää moraalia kuin se, mitä meille lakien ja säännösten muodossa opetetaan.

Kuten todettiin, ihmisyksilö ei geneettisen perimänsä vuoksi pidä alistumisesta vertaiselleen. Niinpä hän automaattisesti määrittelee alistumisen - ja siis myös alistamisen - eri muodot, kuten pahoinpitelyt, murhat ja varkaudet, pahoiksi asioiksi.

Enemmistö ihmisistä ei käytännössä voi alistaa, vaan sen osaksi jää alistujan osa. Jo tästäkin syystä se määrittelee alistamisen tuomittavaksi. Tämä on universaalia moraalia. Se on pääpiirteittäin kaikkialla samaa, sillä sen lähtökohdat ovat ihmisyksilöiden enemmistön tuntemuksissa. Universaali, tasa-arvoon perustuva moraali, on sopusoinnussa ihmisten luontaisen arvomaailman kanssa. Se on helppo hyväksyä. Sen mukaan on helppo elää. Sen periaatteet näkyvät myös uskonnoissa. Se ei kuitenkaan koskaan ole toteutunut käytännössä, vaan....

Ihmiskunta on koko historiansa ajan saanut elää keinotekoisen moraalin alaisuudessa. Tuon virallisen moraalin on luonut alistava - ja siis alistamisen hyväksyvä - vähemmistö, ja sen tarkoituksena on ollut alistamisen helpottaminen ja moraalien välillä vallitsevan jännitteen tasaaminen. Nykyinen lainsäädäntö edustaa tätä keinotekoista ja alati muuttuvaa moraalia. Vaikka se onkin alistava, siinä on piirteitä myös universaalista moraalista, koska ihmisten luontaiset oikeuskäsitykset heijastuvat tietysti jossakin määrin myös lainsäädäntöön. Näillä universaalin moraalin osilla ihmiset saadaan tuntemaan valheellista luuloa vallitsevan moraalin luonnollisuudesta. Vallitseva moraali on kuitenkin pelkkä inhottava vääristymä.

ENEMMISTÖN DIKTATUURI

Vuosituhansien ajan hallitsijat käyttivät enemmän tai vähemmän diktatorista valtaa alamaisiaan kohtaan. Vapauden ihanteiden noustessa viime vuosisatoina yhä näkyvämmin esiin, yhteiskuntia ryhdyttiin uudistamaan tasa-arvoisempaan suuntaan. Syntyi nykyinen länsimainen parlamentaarinen demokratia. Siinä hallitsijalle kuulunut rajoittamaton oikeus tehdä alamaisilleen mitä tahansa annettiin kansalaisten enemmistön edustajille. Yhteen hallitsijaan perustunut diktatuuri muuttui enemmistön diktatuuriksi. Vähemmistöön kuuluvat olivat siinä aivan yhtä surkeassa asemassa kuin koko väestö oli ollut ennen. Ongelma tiedostettiinkin, ja sen vähentämiseksi lainsäädäntöön tehtiin mm. erilaisia määräenemmistösäännöksiä.

Vaikka parlamentaarisessa järjestelmässä alan oppikirjojenkin mukaan on kyse vain tietyntyyppisestä hallitsijoiden valinnasta, on siitä jostakin syystä ruvettu käyttämään sellaisia nimityksiä kuten kansanvalta, tasavalta jne. Se, että näiden nimitysten käyttö yleistyy tavallisesti vaalien lähestyessä, viittaa tietoiseen harhautukseen. Vallanpitäjät tietävät, että kansa ei haluaisi alistua, joten sitä on hämättävä.

Enemmistön diktatuuri on käytännössä lähinnä teoreettinen tila, sillä edustukselliset järjestelmät toteuttavat nykypäivinä hyvin huonosti enemmistön valtaa. Vaalijärjestelmien kieroutuneisuuden vuoksi huomattava osa kansalaisista jää edustuksellisessa demokratiassa täysin syrjäytyneeksi. Paitsi, että äänestämättömät tietysti ovat syrjässä päätöksenteosta, myöskään ns. "hukkaan menneet" äänet eivät ole edustettuina kansanedustuslaitoksessa. Helsingin äänioikeutetuista esimerkiksi ainoastaan noin 36 prosentilla oli "oma" kansanedustaja vuosien 1991-95 eduskunnassa. Kuitenkin tuo eduskunta toimi itseoikeutetusti niin helsinkiläisten kuin muunkin "kansan" nimissä väittäen edustavansa kansalaisten enemmistön tahtoa.

Vaalijärjestelmien ja äänikynnysten kyseenalaisuus tulee selvästi esille myös joulukuun 1995 Venäjän vaaleissa. Maassa oli kymmeniä pienpuolueita ja viiden prosentin äänikynnys. Kun pelkästään puoluelistojen saamat äänet oli laskettu, lähes 2/3 enemmistön parlamenttiin olivat saaneet ryhmät, joita lähes 80 prosenttia äänioikeutetuista ei ollut äänestänyt. Yhden ehdokkaan vaalipiireistä tapahtuneet valinnat sentään tasoittivat tilannetta siten, että edellä mainittujen ryhmien lopulliseksi osuudeksi tuli ainoastaan 45.3 prosenttia. Myös ns. vaalimatematiikka, joka yleensä on suunniteltu suosimaan suuria ryhmittymiä, aiheutti pahoja vääristymiä. Niinpä Venäjän naisten puolue sai 4.61 prosentin ääniosuudellaan parlamenttiin vain kolme edustajaa, kun taas Agraaripuolue sai 3.78 prosentin ääniosuudella kaksikymmentä edustajaa.

Enemmistön diktatuuri voitaisiin välttää, jos päätöksenteon lähtökohdaksi otettaisiin kansalaisten todellinen tasa-arvo. Todellinen tasa-arvo merkitsee sitä, että kukin ihminen on vapaa tekemään mitä hän haluaa aina siihen pisteeseen asti, jolloin enemmistö muista pitää hänen toimintaansa vallankäyttönä.

Siinä missä nykytyyppinen enemmistövaltaan pohjautuva demokratia sallii enemmistölle lähes rajoittamattoman oikeuden tehdä vähemmistöä sitovia päätöksiä, tasa-arvon hengessä toteutettu demokratia rajoittaisi enemmistön oikeudet vähemmistöön nähden pelkästään tasa-arvon vastaisen toiminnan estämiseen. Enemmistö voisi kieltää omaisuuden anastamisen, väkivallan harjoittamisen, muiden häiritsemisen sekä muut perinteiset pahanteon muodot, mutta se ei voisi säätää lakeja, joilla puututaan vähemmistön yksityiselämään.

VAPAUS VOIDAAN SYRJÄYTTÄÄ

Kansalaisten yksityiselämä näyttää nykyisin varsin pitkälle suojatulta. Hehän saavat vapaasti nauttia uskonnonvapaudesta, kotirauhasta, sananvapaudesta ja mitä muita kauniita vapauksia onkaan. On kuitenkin yksi taikasana, jolla kaikki nuo vapaudet kumotaan, kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Ja se taikasana on TURVALLISUUS.

Kansalaisille sallitaan melko paljon poikkeavuutta, kun on kyse heidän uskonnostaan, kulttuuristaan tai etnisestä taustastaan. Heille sallitaan myös itsetuhoista käyttäytymistä, kuten juopottelua, epäterveellisiä ruokailutottumuksia ja tupakointia - jotka paheet vievätkin vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä ennenaikaiseen hautaan. Sen sijaan jos kansalainen tavataan istumasta kotirantansa edustalla veneessä ilman ankkuria tai venehakaa, aseistetut poliisit hyökkäävät paikalle ja sakottavat häntä - muka itsensä vaarantamisesta!

Kaikkialle venyvä ja kaikkeen soveltuva turvallisuuskäsite on siis oikotie ihmisten henkilökohtaisten vapauksien ja ihmisoikeuksien vaivattomaan syrjäyttämiseen pelkällä salakähmäisesti voimaan saatetulla asetuksella tai epäselvällä viranomaisen määräyksellä. Kansalaisille luontaisesti kuuluva harkintavalta omista ratkaisuistaan on vaivihkaa siirretty pienelle asiantuntija- ja poliisieliitille, joka hämäräperäisissä kokouksissaan jatkuvasti tehtailee uusia pakkoja ja kieltoja ihmisten vaivoiksi. Turvallisuuskäsitteen avulla kansalaisista koulutetaan eräänlaisia "Pavlovin koiria", tottelevaisia koneita, jotka kyselemättä ja ajattelematta tekevät vaaditut teot tietyn signaalin kohdatessaan. Kävelevät kun näkevät vihreän valon. Seisovat paikallaan kun näkevät punaisen.

Jos yhteiskunnassa vallitsisi tasa-arvoon nojautuva demokratia, turvallisuuden tekosyyn käyttäminen ihmisten alistamiseen olisi huomattavasti nykyistä vaikeampaa. Tasa-arvoisessa demokratiassahan enemmistö voisi ohjailla vähemmistöä ainoastaan muihin suuntautuvassa toiminnassa eli vallankäytössä - mutta ei henkilökohtaisen vapauden nauttimisessa.

Erilaiset yksilönvapautta rajoittavat pikkutarkat määräykset, jotka kohdistuvat kansalaisten ei-vallankäyttöä olevaan yksityiselämään, merkitsevät karkeaa eriarvoisuutta eivätkä ole hyväksyttävissä. Valitettavasti asiat ovat tältä osin menossa yhä huonompaan suuntaan. Joka vuosi kansalaisten noudatettavaksi säädetään uusia kieltoja, rajoituksia ja pakkoja. Lainsäätäjät toimivat kuin jonkinlaisen kiihkon vallassa rakentaen yhteiskunnasta yhä kammottavampaa poliisi- ja kontrollivaltiota, jossa tiukat ja yksityiskohtaiset määräykset sanelevat kaikkia elämänalueita.

Uskonto tai turvallisuus. Aina on ollut olemassa tekosyitä, joiden avulla valta on kasattu pienen eliitin yksinoikeudeksi. Näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Ainoastaan sitä emme tiedä, mitä ovat tulevat tekosyyt. Luonnonsuojeluko? Vaihtoehtoja riittää.

TASA-ARVO KÄYTÄNNÖSSÄ

Edellä on puhuttu vapaudesta ja vallasta ja niiden mahdollisesta tasaamisesta. Onko tämä vain teoriaa, vai voitaisiinko valta todella tasata? Miten se tapahtuisi?

Ainoa varma asia on se, että vallan tasaaminen ei tule tapahtumaan helposti. Nykyiset poliitikot eivät tule tekemään päätöstä, jossa todettaisiin, että "huomisesta lähtien kaikki valta maassa on jaettu tasan asukkaiden kesken, eivätkä entiset kansanedustajat, ministerit ja virkamiehet siitä alkaen enää omista valtaa". Tätä ei tule tapahtumaan.

Mutta tarvitseeko sen edes tapahtua? Meillähän on jo kansanvalta. Eikö Valtiosääntömme mukaan valta maassa kuulu kansalle, jota edustaa eduskunta? Mitä tasaamista enää tarvitaan?

Edustavatko kansanedustajat todellakin kansaa? Mitä tarkoittaa edustaminen? Voiko edustajalla olla valta toimia edustettuaan vastaan? Eikö aitoon edustamiseen kuulu, että edustaja on edustettavansa palveluksessa ja kontrolloitavana. Jos edustettava ei ole tyytyväinen tapaan, jolla edustaja työnsä hoitaa, hän voi vaihtaa edustajaa tai ottaa asiat itse hoidettavakseen. Tätä on edustaminen. Tämän tietävät mm. asianajajat.

Nykyinen kansanedustusjärjestelmä ei missään mielessä täytä edellä mainittuja ehtoja. Kansalainen ei voi nykyisin päättää, edustaako häntä joku vai ei. Hän voi ainoastaan osallistua tai olla osallistumatta vaaliin, jossa valitaan joukko henkilöitä käyttämään ehdotonta valtaa häntä itseään ja muita kansalaisia kohtaan. Vaalitapahtuman jälkeen hänellä ei ole mitään sanomista "edustajansa" toimiin. Hänet voidaan pettää kuinka katkerasti tahansa.

Käytäntö on monin tavoin osoittanut, että suuri osa poliittiseen eliittiin kuuluvista on uskollisempi rahan vallalle kuin valitsijoilleen. Pienen itseään täydentävän hyvä-veli-verkoston kontrolloima suurpääoma saa riehua sen keskuudessa kuin susi lammaslaumassa. Jotkut poliitikoista ehkä kuvittelevat vaikuttavansa istuessaan pankkien tai suuryritysten hallintoneuvostoissa. Todellisuudessa he ovat siellä pikemminkin hyväksikäytettävinä. Huolimatta Valtiosäännön juhlavista kansanvallan vakuutteluista, poliittista piilovaltaa on pankkien ja suuryritysten huippujohtajilla. Monet poliitikoista ovat vain heidän nöyriä juoksupoikiaan. Tilanne muuttuisi, jos kansalaiset itse päättäisivät asioistaan. Kansalaisten enemmistön lahjomiseen tekemään itselleen vahingollisia päätöksiä pankkienkaan rahat eivät sentään riittäne. Jos poliittinen valta todella halutaan tasata, järjestelmää on muutettava radikaalisti.

Nykyisin taloudellista ja poliittista valtaa ei ole eroteltu toisistaan. Eduskunta voi käyttää taloudellista valtaa määräämällä veron, ja sama eduskunta voi käyttää poliittista valtaa lähettämällä poliisit pidättämään sen, joka ei veroa suostu maksamaan.

Kuten aiemmin enemmistön diktatuuria käsiteltäessä todettiin, enemmistöllä on oikeus, mikäli se aikoo pitäytyä tasa-arvossa, puuttua ainoastaan sellaisiin ihmisten tekemisiin, jotka voidaan katsoa vallankäytöksi. Jos enemmistöllä on oikeus tehdä kaikkia kansalaisia koskevia taloudellisia päätöksiä, se käyttää väistämättä näiden päätösten kautta pakkovaltaa vähemmistöä kohtaan. Vähemmistö joutuu tällöin kustantamaan enemmistön tekemät päätökset, halusipa se tai ei. Veron maksusta ei voi välttyä sanomalla, että ei alkuaankaan kannattanut hankkeita, joita varten veroa nyt kerätään.

Tuntuu ehkä radikaalilta todeta näin, mutta ei jää mitään muuta loogista mahdollisuutta ratkaista tätä ongelmaa kuin talouden ja sääntöpolitiikan täydellinen erottaminen toisistaan. Erottaminen, niin oudolta ajatukselta kuin se ehkä tuntuukin, noudattelee sinänsä luonnollisia periaatteita; poikkeavathan nämä kaksi asiaa täydellisesti toisistaan. Siinä missä talous perustuu työhön, palkitsemiseen ja uuden luomiseen, sääntöpolitiikka perustuu työtulosten anastamiseen, rankaisemiseen ja monesti tuhoamiseenkin.

Käytännössä talouden ja sääntöpolitiikan erottaminen tarkoittaa julkisen talouden jakamista valtiollisiin ja kunnallisiin yhtiöihin, joissa kaikilla kansalaisilla on samanlainen omistus- ja ääniosuus, ja jossa kenelläkään ei ole osallistumispakkoa (ne jotka eivät osallistu, eivät tietenkään pääse nauttimaan tuloksistakaan). Miten näiden yhtiöiden hallinta ratkaistaan, on erikseen ratkaistava. Koska taloudellinen valta on luonteeltaan sellaista, että sitä ei voida tasata, näiden yhtiöiden hallinnossakaan ei tarvinne noudattaa täydellistä tasa-arvoa, vaan on tyydyttävä enemmistöpäätöksiin (eihän esimerkiksi jotain rakennusta voi rakentaa 60 prosenttisesti, jos tuo prosenttimäärä osakkaista sattuu olemaan hankkeen kannalla).

Kuten aiemmin todettiin, jo primitiiviset simpanssit osasivat tehdä eron taloudellisen vallan ja poliittisen vallan välillä. Tämän eron on säilyttävä jatkossakin. Onko poliittisella vallalla oikeutta lainkaan kerätä verovaroja, esimerkiksi tasa-arvon ylläpitämisen rahoittamiseksi, on kysymys, joka ansaitsisi oman pohdintansa. Ilmeisesti edes tasa-arvon ylläpitämiseen ei ketään voi tasa-arvon olosuhteissa pakottaa, kunhan yksilö vain ei toimillaan estä tasa-arvoa.

Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole taloudellisten järjestelmien analysointi tai esittely, joten aihetta ei käsitellä tämän enempää. Todettakoon vain, että yhteiskuntamuodosta riippumatta julkisen talouden piiriin on aina kuulunut kähmintää, korruptiota ja tuhlausta eri muodoissaan, ja olisi liian optimistista kuvitella näistä koskaan täysin päästävän. Käytäntö on eri maissa kuitenkin osoittanut, että mitä harvainvaltaisempi ja suljetumpi yhteiskunta on, sitä enemmän siellä esiintyy näitä talouden epäterveitä ilmiöitä. Tämän havainnon valossa on syytä uskoa, että todellinen demokratia, kansalaisten valveutuneisuus ja laaja sananvapaus johtavat myös taloudellisesti mahdollisimman terveeseen järjestelmään.

Tasainen vallanjako merkitsee sitä, että poliittiset päätökset on tehtävä yhteisesti. Nykytyyppinen suvereenia valtaa käyttävä kansanedustuslaitos ei kelpaa, vaan kansalaisilla on oltava mahdollisuus vaikuttaa ei ainoastaan edustajiin vaan myös päätöksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkuvaa, esimerkiksi kotitietokonein käytävää kansanäänestystä. On muistettava, että poliittista päätöksentekoa tapahtuu tasa-arvon olosuhteissa vain murto-osa siitä, mitä nykyinen kaikkea mahdollista käsittelevä eduskunta päättää. Jotta asioista päättäminen ei kuitenkaan jäisi vain pienen aktiivisen väestönosan yksinoikeudeksi, kansalaisilla tulee olla mahdollisuus myös edustajien käyttämiseen. Näiden uudenlaisten kansanedustajien asema poikkeaisi kuitenkin täysin nykyisten kansanedustajien asemasta. Mitään vaalikausia ei olisi, ja kansalaiset voisivat milloin tahansa vaihtaa edustajaansa tai ohittaa hänet ja käyttää itse päätäntäoikeuttaan. Vasta tällöin kansanedustajista tulisi sitä mitä nimikin vaatii: edustajia.

Kun kansalaiset voisivat itse ottaa asioita ratkaistavakseen, kansanedustajien käytössä oleva äänimäärä vaihtelisi. Joissakin asioissa heillä voisi olla niitä käytössään enemmän, joissakin vähemmän, sen mukaan miten kansalaiset itse haluaisivat ääniään käyttää. Kotitietokoneiltaan kansalaiset voivat seurata eduskunnan äänestystapahtumia, keskustelua, asialistoja jne. aivan kuin itse istuisivat paikalla. Mitä paremmin edustajat hoitaisivat työnsä, sen vähemmän kansalaisten tarvitsisi itse osallistua päätösten tekemiseen. Viimenen sana olisi kuitenkin aina heillä.

Vasta tällainen järjestelmä alkaisi lähennellä sitä miksi me nykyistä valtiomuotoamme kutsumme: tasavaltaa.

Eikä tasa-arvo rajoitu eduskuntasaliin. Ihmisten on oltava tasa-arvoisia kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämä merkitsee mm. sitä, että oikeudenkäyttöön ei saa kuulua nykyisen kaltaisia mielivaltaisuuksia, joissa rangaistavaan tekoon liittymättömät yhteiskuntapoliittiset ja muut seikat vaikuttavat rangaistusten ankaruuteen. Omaisuuden takavarikoinneista rangaistusmuotona olisi luovuttava, koska niissä satunnainen tekijä, omaisuuden arvo, määrää rangaistuksen suuruuden. Keinotekoiset ikä-, promille-, vanhenemis- ym. rajat olisi poistettava laeista ja korvattava tasaisesti liukuvilla asteikoilla.

Yhtä selvästi kuin puutteet oikeudenmukaisuudessa kuuluvat eriarvoiseen yhteiskuntaan, oikeudenmukaisuuden on oltava olennainen osa tasa-arvoista yhteiskuntaa.

PoliisiLylläpitää eriarvoisuutta. Tasa-arvon ylläpitäminen poliisin avulla on näin ollen jo ajatuksena mahdoton, ja poliisius jo itsessäänkin merkitsee eriarvoisuutta. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa nykyiset poliisitehtävät olisikin eriytettävä pienempiin osiin, ja varsinainen voimakeinoihin pohjautuva rikostentorjunta olisi hoidettava kaikille avoimeen vapaaehtoisuuteen perustuvien rikostorjuntaryhmien avulla. Niillä voisi olla apunaan asiantuntijoita, joilla ei kuitenkaan olisi poliisivaltuuksia. Vaarallisissa tehtävissä voitaisiin kenties käyttää erikoisjoukkoja, jotka varta vasten palkataan tekemään jokin tietty rajattu operaatio, kuten esim. aseellisen rikollisen pidättäminen. Näillä erikoisjoukoilla ei kuitenkaan olisi tuon tietyn operaation ulkopuolelle ulottuvia poliisivaltuuksia.

Joku voi edellä olevan johdosta todeta, että vaativien ja vastuullisten poliisitehtävien luovuttaminen kokemattomille siviilihenkilöille olisi edesvastuutonta. Hänelle voinee vain vastata, että kun valtio on sodan aikana vaarassa, se ei emmi lähettää nuoria kokemattomia miehiä rintamille kuolemaan. Eikä tasa-arvo sitä paitsi pakota ketään osallistumaan rikosten torjuntaan. Ja edellähän jo mainittiin erikoisjoukot, joita voidaan käyttää vaarallisimmissa tehtävissä.

VOIMMEKO TEHDÄ JOTAIN JO NYT?

Nyky-yhteiskunnissa ilmenevä poliittisen aktiivisuuden lasku osoittaa, että yhä useampi kansalainen on kyllästynyt perinteiseen puoluepolitiikkaan ja lähes sata vuotta vanhaan järjestelmäämme, joka ei anna tavallisten kansalaisten vaikuttaa yhteisiin asioihin juuri sen enempää kuin tsaarien aikanakaan.

Tekninen kehitys on ollut nopeaa viimeisten sadan vuoden aikana. Ihminen on valloittanut avaruutta sekä saavuttanut edistystä tieteissä ja tietotekniikassa. Politiikan puolella ei ole samassa ajassa saatu edes äänestyskoppien lyijykyniä korvattua jollakin modernimmalla menetelmällä. Poliitikot ovat TV:n välityksellä olohuoneissamme. Kuitenkaan meidän mahdollisuutemme vaikuttaa heidän tekemisiinsä ei ole yhtään suurempi kuin niiden, jotka vuosisadan alussa ensi kertaa saivat vetää "punaisen viivan" äänestyslappuihin. Itse asiassa he olivat vapaampia kuin me! Heitä kahlitseva kielto- ja määräysviidakko oli vähäisempi kuin meillä. Ellemme käännä kehityksen suuntaa, sadan vuoden kuluttua elävät jälkeläisemme kadehtivat puolestaan meidän vapauksiamme, joita nyt pidämme itsestään selvinä.

Muutoksen ei tarvitse tapahtua kerralla, eikä se voikaan tapahtua. Voimme kuitenkin aloittaa sen jo nyt. Voimme aloittaa sen perustamalla tasa-arvoon tähtääviä liikkeitä ja puolueita; sellaisia puolueita, jotka eivät sano: "Auttakaa meidät valtaan, me pelastamme teidät.", vaan joiden edustajat lupautuvat toimimaan kansalaisten ja mahdollisten valitsijoidensa tahdon tinkimättömänä toteuttajana ja tasa-arvoisen järjestelmän edistäjinä.

Tapahtuisiko muutos vähitellen uudenlaisten "internet-kansanedustajien" kautta vai parlamentin ulkopuolelta, on kysymys, josta tasa-arvon kannattajillakin on erilaisia mielipiteitä. Tässä ei haluta asettua kummankaan mielipidesuunnan puolelle toista vastaan. Kun lopullinen päämäärä, poliittinen tasa-arvo, on vielä valovuosien päässä, tasa-arvon kannattajien ei ole järkevää riidellä oppikysymyksistä. Pyrittiinpä tasa-arvoon millä keinoilla tahansa, muutos ei tule olemaan nopea eikä helppo. Jokainen pienikin muutos vapaampaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan on kuitenkin arvokas.

Ihminen on vapaa siitä hetkestä alkaen, kun hän tajuaa vankeutensa ja alkaa pyrkiä kohti vapautta!

VAPAUS MAKSIMOI VAPAUDEN

Ihmisyksilöiden elämä on menestyksellisintä ja onnellisinta silloin, kun he saavat itse päättää elämästään. Tarpeiden arvioimisen ja päätöksenteon luovuttaminen ulkopuolisille johtaa parhaisiin mahdollisiin tuloksiin vain niiden yksilöiden kohdalla, joille nämä oikeudet on luovutettu.

Ajatus ihmisyksilöiden oikeudesta itse päättää elämästään perustuu siihen olettamukseen, että ihmiset ovat yksilöinä kaikki samanarvoisia. Heidän ominaisuuksissaan, ulkonäössään, taidoissaan, sukupuolessaan, rodussaan, kyvyissään, mielipiteissään... on eroja, mutta nämä erot eivät tee yhdestäkään heistä arvokkaampaa kuin joku toinen, eivätkä anna kenellekään yksilölle oikeutta alistaa tai hallita toista.

Comments

Tiettyjä perusasioita

Fri, 09 Feb 2007 22:26:36 +0100

1. Miksi me olemme sellaisia kuin olemme?

Nykyisen tieteenkäsityksen mukaan ihmislaji on kehittynyt tämänhetkiseen muotoonsa vuosimiljoonia kestäneen evoluution tuloksena. Ihmisluonteen peruspiirteet ovat tämän kehityksen tulosta siinä missä ihmisen ulkoiset piirteetkin. Aivan kuten muihinkin lajeihin kuuluvilla, evoluutio on vahvistanut myös ihmisyksilöissä niitä piirteitä, jotka parhaiten soveltuvat vallitseviin ja muuttuviin olosuhteisiin. Kaikilla elävillä olennoilla on kolme perustarvetta, joista jokaisen on toteuduttava, jotta laji säilyisi. Kaikkien elävien olentojen on saatava ravintoa, säilyttävä hengissä riittävän pitkään ja tuotettava lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ihmisen evoluutiota ja ominaisuuksia on tarkasteltava näiden tarpeiden valossa.

Kaikki ne yhteiset ominaisuudet, jotka ihmislajiin kuuluvilla tällä hetkellä on, on testattu vuosimiljoonaisessa olemassaolon taistelussa, eivätkä näin vaativaa testiä läpäise lajille tuhoisat ominaisuudet. Sellaisetkin ominaisuudet, jotka tällä hetkellä näyttävät turhilta tai jopa haitallisilta, ovat todennäköisesti olleet elintärkeitä jonakin muuna aikana. On muistettava, että evoluutio on hidas prosessi, ja nykyiset ominaisuutemme ovat tulosta aivan toisenlaisesta elämänmuodosta kuin missä nyt elämme. Ei siis toteudu aivan lähiaikoina esimerkiksi se 50-luvulla esitetty ennustus, jonka mukaan amerikkalaisilta autoilijoilta surkastuu ennen pitkää vasen jalka, koska heidän ei tarvitse käyttää sitä ajaessaan automaattivaihteisilla autoillaan.

Kun haluamme tietää, miksi jokin ihmisen ominaisuus on olemassa, saamme itse asiassa helpon patenttivastauksen kysymykseemme miettimällä, mihin miljoona vuotta sitten elänyt esi-isämme olisi ominaisuutta tarvinnut.

Miksi me ihmiset pyrimme esimerkiksi saamaan rahaa ja rikkautta? Siksi, että se esi-isämme, joka ei halunnut menestyä ja olla parempi tai vähintään yhtä hyvä kuin muut, joutui hyljeksityn surkimuksen asemaan, eikä saanut aviopuolisoa eikä ehkä kunnollista ravintoakaan eikä näin ollen pystynyt siirtämään geenejään jälkipolville - eikä hän siis olekaan meidän esi-isämme. Me sen sijaan olemme niiden esi-isiemme jälkeläisiä, jotka tappelivat lihapaloista, valloittivat elinvoimaisen puolison itselleen ja kasvattivat suuren parven jälkeläisiä geenejään jatkamaan.

Miksi me ihmiset, aivan pienet lapsetkin, suutumme ja haluamme vaistomaisesti kostaa, jos joku loukkaa meitä? Aivan samasta syystä minkä vuoksi haluamme rahaa ja rikkautta. Esi-isämme, joka ei välittömästi reagoinut, kun lajikumppani hyökkäsi hänen kimppuunsa ja nappasi häneltä lihapalan tai puolison, vajosi pian kakkosluokkaan eikä todennäköisesti pystynyt jatkamaan geenejään. Hän ei siis voikaan olla esi-isämme. Me olemme niiden muinaisten esi-isiemme jälkeläisiä, jotka taistelivat paikkansa ykkösluokkaan.

Miksi monet ihmiset kärsivät mustasukkaisuudesta ja syyllistyvät jopa tappoon lääkitäkseen loukattua tunnetilanssa? Siksi, että ne esi-isämme, jotka eivät aktiivisesti taistelleet puolisoistaan, todennäköisesti pääsivät muita harvemmin jatkamaan geenejään, ja me siis tuskin olemme saaneet kovin vahvaa sukuperintöä heiltä. Suurin osa perimästämme tuleekin niiltä esi-isiltämme, jotka kokivat mustasukkaisuutta ja taistelivat kaikin voimin ja täydellä raivolla puolisostaan.

Miksi niin monet ihmiset kärsivät huonosta itsetunnosta? Siksi, että ne esi-isämme, jotka eivät koskaan kärsineet huonosta itsetunnosta, eivät todennäköisesti olleet älykkäitä ja eteenpäin pyrkiviä yksilöitä vaan joko tyhmiä ja itseensä tyytyväisiä uhoajia tai passiivisia alistujia. Eivätkä tuollaiset tyypit ole eturivissä geenien jatkamistaistelussa.

Miksi miehiä yleisesti pidetään teknisiltä taidoiltaan keskimäärin parempina mutta ihmissuhdetaidoiltaan heikompina kuin naisia? Miksi miehet vaistoavat sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluvan näkymättömän viestinnän yleensä huonommin kuin naiset? Miksi miehet toimivat konfliktitilanteissa avoimesti ja usein peittelemättömän väkivaltaisesti, mutta naiset sen sijaan juonittelevat vastustajiensa selän takana ja käyttävät epäsuoria keinoja näiden pään menoksi? Miten miljoonan vuoden takaisilla olosuhteilla voitaisiin selittää nämä luonne-erot? Jokainen voi miettiä itse vastausta näihin kysymyksiin. Eräs vastaus voisi kuitenkin olla seuraava:

Miljoonien vuosien ajanjaksona toimineissa metsästäjä-keräilijä -yhteisöissä miehet harjoittivat avointa voiman käyttöä osallistumalla metsästykseen ja kehittivät siinä samalla teknisiä taitojaan. Miehen asema yhteisössä perustui hänen voimaansa, älyynsä ja taitoihinsa ja se ratkaistiin tarvittaessa avoimesti taistelemalla. Naiset taas pysyttelivät ainakin osan ajasta keskenään kotileireissä ja huolehtivat siellä jälkeläisistään. Naistenkin kesken vallitsi kilpailuasetelma elämisen perusehdoista kuten ravinnosta ja puolisoista. Naiset eivät kuitenkaan voineet ratkaista paremmuuttaan pelkän väkivallan avulla, sillä tappeleminen olisi vaarantanut syntymättömien ja vastasyntyneiden lasten hengen - eivätkä miehetkään tästä syystä olisi ehkä sietäneet naisten tappelua. Leirielämässä naiset elivät tiiviimmässä kanssakäymisessä toistensa kanssa kuin metsissä samoilevat miehet, jotka saattoivat ajaa saalista toisistaan erillään. Naisten välineiksi saavuttaa arvostettu asema yhteisössä jäivät naiselliset keinot eli liittoutuminen ja salajuonittelu. Tällaisissa olosuhteissa naiset oppivat havaitsemaan muiden eleissä ja ilmapiirissä hienovaraisia seikkoja, jotka jäivät miehiltä täysin huomaamatta. Heidän tunneälynsä ja ihmissuhdetaitonsa kehittyivät paremmiksi kuin miehillä.

Nykyajan psykologit ja muut asiantuntijat puhuvat joskus ihmisen "primitiivisistä" tunteista tarkoittaen juuri edellä mainittuja raivoisan vihastumisen ja kostonhalun elementtejä. Näitä primitiivisiä tunteita pidetään monesti jotenkin sivistymättöminä ja tuomittavina, sillä ne edustavat tavallaan ihmisen eläimellistä puolta. Koska ihmisen ajatellaan olevan eläinten yläpuolella, hänen pitäisi pystyä hillitsemään eläimellinen puolensa ja "käsittelemään" vihansa muulla tavalla kuin hyökkäämällä raivon vallassa häntä loukanneen ihmisen kimppuun. Monet tietävät, että tämä ei ole aina helppoa. Avoin viha ja väkivalta kätketään usein hienostuneemman naamion sisään. Sen sijaan, että mentäisiin iskemän nyrkillä vihamiestä päin naamaa - häntä ammutaan risteilyohjuksella.

2. Mihin meidän moraalimme perustuu

Onko moraalikin biologian tuotetta? Mihin esi-isämme sitä olisi tarvinnut? Eikö hän olisi voinut jatkaa geenejään ilman moraaliakin?

Moraali määrittyy yleensä suhteessa muihin lajin jäseniin, ja tässäkin asiassa on taustalla geenien jatkamisen tarve. Koska omaan lajiin kuuluvien silmitön tappaminen ei yleensä edistä geenien jatkumista, sitä vältetään. Muutamilla lajeilla se voi kuitenkin edistää geenien jatkumista, ja tällöin strategia on toinen; jos yksilön varttuminen lisääntymiskykyiseen ikään sitä edellyttää, ruokalistalle voidaan ottaa myös omia nuorempia lajitovereita. Näin suurpiirteinen ruokavalio on mm. joillakin kaloilla, mutta ne tuottavat niin suuren määrän jälkeläisiä, että niissä on varaa hävikkiin. Lajin ikäpyramidi on sen mallinen, että on geneettisesti järkevää hyödyntää alempien tasojen yksilöitä ylempien tasojen ravintona. Evoluutio on todennäköisesti säätänyt lajin sisäisen kannibalismin asteen matemaattisen tarkasti optimitasolle, aivan samalla tavalla kuin se on säätänyt tuon tason monien maalla elävien ja hitaasti lisääntyvien lajien kohdalla arvoon nolla.

Onko ihmisen moraalikin siis pelkkää matematiikkaa? On tai ei, niin ainakin sen taustalta löytyy matemaattisia lainalaisuuksia. Ihmisen kaltainen hitaasti lisääntyvä laji, jonka jäsenet tuhoaisivat silmittömästi toisiaan joka kerran tavatessaan, jatkaisi todennäköisesti geenejään huonommin kuin laji, jonka jäsenet eivät tuhoa toisiaan vain turvautuvat toisiinsa ja auttavat toisiaan. Tällaisia "sosiaalisia" lajeja ovat ihmisen lisäksi mm. hänen lähisukulaisensa apinat, joiden sosiaaliset suhteet muistuttavat hämmästyttävän paljon ihmisten välisiä suhteita. Ihminen ja apinat eivät edusta sosiaalisuudessa mitään äärimmäistä huippua, vaan joillakin lajeilla, esimerkiksi muurahaisilla ja mehiläisillä, yhteistoiminta on kehittynyt paljon pitemmälle, niin että yhteisö toimii kuin yksien aivojen ohjaama kone ilman merkittävää yksilöllisyyttä. Se, miksi ihmisistä on tullut juuri niin sosiaalisia ja moraalisia kuin mitä he ovat, on monen eri tekijän summa, jossa osatekijöinä ovat ihmisen fyysiset ominaisuudet, ympäristötekijät ja lisääntymisstrategia - matematiikkaa siis.

Miksi moraalimme määrittelee toisen ihmisen tappamisen ja vahingoittamisen yleensä pahaksi asiaksi? Siksi, että ne esi-isämme, jotka pelkästään hakkasivat ja murhasivat toisiaan, tuskin kykenivät muodostamaan elinkelpoisia sosiaalisia yhteisöjä. Yhteisöjen ulkopuolella eläessään he taas eivät kyenneet jatkamaan geenejään niin tehokkaasti kuin yhteisöissä asuvat - ja tämän vuoksi meidän geeneistämme suurin osa on peräisin yhteisöissä asuneilta, ja siksi geeneissämme siis on sisäänrakennettuna avain tiettyyn yhteiselämään sopeutuvaan moraalikoodiin. Se, että ihmiset moraalistaan huolimatta vahingoittavat ja tappavat toisiaan, on seurausta aiemmin mainitusta taisteluhalustamme, joka on kehittynyt yhteisöjen sisällä käydystä kilpailusta päästä jatkamaan geenejä. Ihmisen geeniperimässä vaikuttaa siis kaksi toisilleen ristiriitaista piirrettä: pyrkimys taata oma asema suhteessa muihin lajin jäseniin ja toisaalta pyrkimys säilyttää nuo suhteet. Siksi me sodimme ja sovimme.

4. Universaali moraali

Vaikka eri kansojen arvoissa ja moraalissa näyttää olevan huomattavia eroja, niissä on kuitenkin yhteinen perusta. Kaikki moraaliarvot tähtäävät yhteisön säilymiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon, ja näin ollen niihin sisältyy muodossa tai toisessa ajatus siitä, että muiden yhteisön jäsenten vahingoittaminen ei ole hyväksyttävää. On makuasia, missä määrin ihmisen tietoisuudella katsotaan olevan vaikutusta hänen moraaliinsa. Voidaan ajatella, että ihminen tietoisena olentona tajuaa, että asiat, jotka hänestä itsestään tuntuvat pahoilta, tuntuvat myös muista pahoilta, jos hän tekee niitä heille. Siksihän paha yleensä kostetaan pahalla ja hyvä palkitaan hyvällä. Voidaan toisaalta myös olettaa, että vaikka ihmisen tietoisuus olisi alkeellisen eläimen tasolla, evoluutio olisi todennäköisesti järjestänyt asiat niin, että hän automaattisesti noudattaisi tiettyä "moraalia" oman lajinsa muita yksilöitä kohtaan.

Kun puhutaan "viidakon laeista", tarkoitetaan yleensä tilaa, jossa mitään moraaliarvoja ei ole, ja vallitsee pelkästään vahvimman oikeus. Meidän omissa yhteisöissämme on voimassa viidakon laki siinä kuin viidakossakin. Meilläkin vahvempi alistaa heikomman, vaikkakin se tapahtuu sivistyksen hiomien sääntöjen mukaan. Viidakossa säännöt ovat väljemmät, mutta periaate on sama. Siellä ei ole lakeja tai poliiseja, ja ainoastaan luonnolla on lopullinen oikeus rankaista sääntöjen rikkojia.

Vuosikymmeniä kestänyt simpanssilaumojen tarkkailu on osoittanut, että simpanssien sosiaalinen järjestelmä eroaa hämmästyttävän vähän ihmisten järjestelmästä. Simpanssit eivät harjoita pelkkää väkivaltaa toisiaan kohtaan, niin kuin "viidakon lakien" mukaan voisi kuvitella, vaan ne osoittavat myös hellyyttä ja huolenpitoa toisilleen. Ne kokevat niin surua kuin iloakin, ja niiden sukulaissuhteet kestävät läpi elämän. Ne solmivat ystävyyssuhteita, liittoutuvat, juonittelevat ja taistelevat vallasta. Ne harjoittavat yhteistyötä ja jakavat yhteistyön hedelmät tiettyjen sääntöjen mukaan. Ne sotivat keskenään ja - niin kuin kehittyneemmät serkkunsa - sodissa joskus myös tappavat toisiaan. Evoluutio on kehittänyt niille täydellisen moraalijärjestelmän - aivan kuten ihmisillekin.

Universaalin moraalin olemassaolo pyritään yleensä kieltämään, sillä sen tunnustamisella olisi kiusallisia vaikutuksia järjestelmien toimintaan. Poliittisten johtajien arvovalta kärsisi kolauksen, jos he joutuisivat myöntämään, että heidänkin vallallaan on luontaiset rajansa: jokin näkymätön järjestelmä, jonka asettamia sääntöjä he eivät saa rikkoa. Tällainen järjestelmänä pidettiin pitkään kristinuskoa.

Niinä vuosisatoina, jolloin kristinusko oli länsimaisten yhteiskuntien moraalisena ohjeena, poliittiset johtajat kehittivät omat strategiansa sen rajoitteista selviämiseen. Se oli helppoa, sillä heillä oli käytettävissä Apostoli Paavalin kirjoittamaksi mainittu Roomalaiskirje, jossa apostoli julisti maalliset vallanpitäjät Jumalan edustajiksi. Vaikka missään muualla uskonnollisissa teksteissä ei näin radikaalia väitettä ollut, ja vaikka niin Paavali kuten itse Jeesus Kristuskin oli joutunut hankaluuksiin maallisen esivallan kanssa ja lopulta sen murhaamaksi, Roomalaiskirjeen esivaltajulistus kelpasi paremman puutteessa vallanpitäjille. Se teki kuninkaista maanpäällisiä jumalia, jotka toteuttivat taivaallisen Jumalan tahtoa. Eikä tätä tahtoa käynyt epäileminen.

1900-luvun kuluessa kristinuskon käyttökelpoisuus maallisen vallan pönkittäjänä väheni, joten poliitikot joutuivat keksimään muita perusteita vallalleen. Eräs peruste oli demokratia. Sen valossa vallanpitäjät olivat oikeutettuja tekemään lähes mitä tahansa, sillä hehän toteuttivat vain "kansan tahtoa".

Myöskään demokratian kannattajien ei ole muodikasta tunnustaa mitään "universaalia moraalia", kun kerran hankalasta "jumalan tahdostakin" on päästy politiikassa eroon. Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden assistentti Liisa Nieminen pelkistää asian seuraavasti kirjassa "Kansainväliset ihmisoikeudet" (Lakimiesliiton Kustannus, Mänttä 1987):

"Ihmis- ja perusoikeuksien sisältö on siis vaihdellut eri aikoina, eikä ole tarkoituksenmukaistakaan pyrkiä etsimään yhtä oikeaa määritelmää. Yleisesti voidaan sanoa, että ne ovat sellaisia oikeuksia, joille kulloinkin on haluttu antaa muita suurempi pysyvyys. Voidaan sanoa, että ne ilmaisevat yhteiskunnan perusarvoja, joiden varaan muukin lainsäädäntö on rakennettava. Tätä ylemmyydenasteisuutta on perusteltu eri aikoina eri tavoin. Toisinaan on katsottu, että on olemassa ikuisia, luonnollisia oikeuksia, jota siis rajoittavat lainsäätäjän valtaa. Vallitseva käsitys tällä hetkellä on kuitenkin, että ylemmänasteisuus perustuu ainoastaan siihen, että lainsäätäjä on katsonut jotkin oikeudet niin tärkeiksi, että hän on kohottanut ne tavallisia lakeja vaikeammin muutettavissa olevaan perustuslakiin. Koska ei siis voida esittää yhtä ylihistoriallista ihmisoikeus- tai perusoikeusmääritelmää, on myös vaikea osoittaa tiettyä ajankohtaa, jolloin niiden historia olisi alkanut."

Jos Liisa Nieminen on oikeassa, ja ihmisoikeuksilla ei todellakaan ole mitään universaalia perustaa, vaan ne ovat vain jotain, jonka lainsäätäjä on katsonut muita tärkeämmiksi, silloin Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton ihmisoikeudet olivat aivan yhtä arvokkaita kuin meidän ihmisoikeutemme. Ilmaisivathan nekin yhteiskuntansa perusarvoja.

Vaikka Liisa Nieminen väittää, että ei voida esittää yhtä ylihistoriallista ihmisoikeusmääritelmää, tässä sellainen kuitenkin esitetään - jos nimittäin universaalin moraalin ajatusta voidaan pitää ihmisoikeusmääritelmänä.

Tiedemaailmaa on kautta aikojen kiinnostanut kysymys, mikä osa ihmisen persoonassa on geenien ja luontaisten viettien aikaansaannosta ja mikä osa opetuksen ja kulttuurin tuotetta. Eettiset syyt ovat estäneet tekemästä laajamittaisia kokeita, joissa osa lapsista kasvatettaisiin täysin eristyksessä kulttuurista ja opetuksesta ja heitä verrattaisiin myöhemmin kulttuurin piirissä kasvaneisiin lapsiin. Jotakin satunnaisia havaintoja tällaisista "kaspereista" tai muista metsissä kasvaneista lapsista on kuitenkin saatu, ja tällöin on todettu, että omissa oloissaan kasvaneilta lapsilta puuttuu kokonaan puhekieli, eivätkä he mahdollisesti sitä enää pysty oppimaan tietyn kehitysvaiheen ohitettuaan.

Metsässä kasvava lapsikaan ei ole aivan täydellisessä kulttuurityhjiössä, vaan hän on jonkinlaisen "kultuurin" vaikutuksen alainen, ja tässä kulttuurissa eläessään hän oppii varomaan ja pelkäämään uhkaavia asioita sekä haluamaan ja etsimään myönteisiksi kokemiaan asioita. Ehkä hän pystyy kokemaan myös jonkinlaista surua ja mielihyvää.

Olivatpa ihmisen tai eläimen geenit millaiset tahansa, kasvatuksen vaikutusta heidän persoonallisuuteensa ei voi kiistää. Kasvatuksen voimalla useimmat villileläimetkin pystytään kesyttämään tavoiltaan aivan toisenlaisiksi kuin niiden metsissä elävät serkut.

Huolimatta kasvatuksen ja kulttuurin vaikutuksista ihmisellä on joukko perinnöllisiä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat hänen käyttäytymiseensä. Tuskin minkäänlainen irrottautuminen kulttuurista tekee mieleltään normaalista ihmisestä olentoa, joka ei tietäisi, mitä on pelko, mitä on viha, mitä on mielihyvä, mitä on seksuaalinen kiinnostus, mitä on nälkä, mitä on väsymys. Nämä ovat kaikille olennoille yhteisiä ominaisuuksia, joita ei tarvitse opettaa - vai kuka on opettanut pienen koiranpennun tai kissanpojan osoittamaan tyytyväisyyttä, kun ihminen hellii sitä?

Nuo muutamat edellä mainitut perusominaisuudet riittävät aineksiksi universaalin moraalin muodostumiselle.

5. Keinotekoinen moraali

Universaali moraali ei oikeastaan missään vaikuta sellaisenaan, sillä sen päälle on rakennettu yhteiskuntien virallinen, keinotekoinen moraali.
Universaali moraali on syntynyt miljoonien vuosien aikana. Ihmiskunnan elinolosuhteissa ei tuona aikana tapahtunut mitään kovin suuria muutoksia. Ihmiset vaeltelivat apinalaumojen tavoin pienryhmissä keräillen ja metsästäen ravintoa. Universaali moraali toimi noissa olosuhteissa ilmeisen hyvin, eivätkä ihmiset tarvinneet kirjoitettuja lakeja tai aseistettuja poliiseja. Nykyihmisten on ehkä vaikea kuvitella tällaista "laittomuutta". Heidät on opetettu ajattelemaan, että tuollaisissa olosuhteissa vallitsee täydellinen kaaos, ja murhaajat saavat vapaasti tehdä julmuuksiaan.

Oletetaanpa, että nykyinen yhteiskuntajärjestelmä romahtaisi ja ihmiset jäisivät elämään ilman lakeja ja virkavaltaa. Mitä tapahtuisi, jos joku ihminen alkaisi kiduttaa ja tappaa pikkulapsia? Katsoisiko muu yhteisö hänen tekojaan rauhallisena sivusta ja valittaisi, että asialle ei voida mitään, koska ei ole lakeja eikä poliiseja? Tuskinpa vain. Todennäköisempää on, että murhaamisesta järkyttyneet kansalaiset kokoaisivat keskuudestaan joukon vahvoja miehiä, jotka menisivät murhaajan luo ja tuhoaisivat hänet. Näin toteutettaisiin luonnonoikeutta, ja tällainen on todennäköisesti ollut periaate myös kaukaisina aikoina.

Universaali moraalimme on peräisin esihistorialliselta ajalta. Tuossa erittäin pitkässä ajanjaksossa ja nykyajassa on muutamia ratkaisevia eroja. Metsästäjä-keräilijä ihmiset elivät pienryhmissä, joiden jäsenet olivat tuttuja keskenään. Nykyihmiset elävät valtioissa, joiden jäsenistä suurin osa on vieraita toisilleen. Metsästäjä-keräilijä ihmiset eivät olleet sidottuja yhteen asuinpaikkaan, ja he voivat jättää ryhmän, jos joku sen jäsenistä alkoi käydä liian hankalaksi. Nykyihmiset voivat poistua valtiojärjestelmistä vain toisiin valtiojärjestelmiin, ja he ovat sidottuja koteihinsa, työpaikkoihinsa ja omaisuuteensa, niin että järjestelmästä irtautuminen on vaikeaa. He ovat helppoja uhreja valtion suojissa toimiville alistajille. Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen sisäinen vallankäyttö oli persoonallista, ja sellaisessa on yleensä tilaa sovittelulle ja neuvottelulle. Nyky-yhteiskuntien valtaa käyttää kasvoton koneisto, joka ei anna armoa eikä neuvottele.

Universaali moraali on syntynyt tilanteessa, jossa yhteisöt olivat liikkuvia ja pieniä, eikä niissä tästä syystä voinut olla merkittävää taloudellista tai poliittista eriarvoisuutta. Ne eivät olleet täydellisen tasa-arvoisia, sillä aina kun on olemassa yksilöitä, syntyy kilpailua ja keskinäistä taistelua, ja niissä on häviäjänsä ja voittajansa. Metsästäjä-keräilijäyhteisöt eivät olleet mitään idyllisiä paratiisisaarekkeita, sillä ihmisissä on aina pahoja yksilöitä, jotka tyrannisoivat lähimpiään ja pyrkivät käyttämään valtaa heitä kohtaan. Pienestä koostaan ja ulkoisista rajoituksistaan johtuen metsästäjä-keräilijäyhteisöt kuitenkin mitä ilmeisemmin olivat suhteellisen tasa-arvoisia. Yhteisöjen jäsenet eivät kestäneet mitä tahansa tyranniaa, vaan yhteisö todennäköisesti hajosi, jos joku siinä elävä käyttäytyi kohtuuttoman huonosti muita kohtaan, eikä häntä saatu kuriin. Nyky-yhteiskunnat eivät voi hajota, koska asukkaat on sidottu asuinpaikkaansa. Niinpä nykyisten yhteisöjen vallanhimoiset yksilöt voivat rauhassa kehittää alistamisen ja hallitsemisen mittoihin, jota metsästäjä-keräilijäyhteisöissä ei oltaisi alkuunkaan siedetty.

Suhteellisen tasa-arvon ja yhteiskunnattomuuden tilassa syntyneen universaalin moraalin geeneissään kantavien ihmisten on vaikeaa elää alistamisen ja pakottamisen yhteiskunnissa, josta ei ole mahdollisuutta paeta. Tämän vuoksi näiden yhteiskuntien alistava luokka on kehittänyt vuosituhansien kuluessa uuden keinotekoisen moraalin, jolla pyritään tukahduttamaan alkuperäisen moraalin vaikutukset. Tätä uutta eriarvoisuuden moraalia pakosyötetään kansalaisille lapsuudesta alkaen, ja tulokset varmistetaan aseilla ja väkivallalla.

Joku voi olla sitä mieltä, että kaikki mitä edellä on kirjoitettu, on hölynpölyä, eikä ole laisinkaan olemassa mitään universaalia moraalia. Häneltä pitänee kysyä, miksi evoluutio olisi kehittänyt vain ihmisten ulkoisia ominaisuuksia mutta ei hänen geneettistä luonnettaan. Onhan periytyvä luonne aivan yhtä tärkeä varuste olemassaolon taistelussa kuin periytyivät fyysiset ominaisuudet. Jos lintu luulisi olevansa kala, se tuskin selviäisi elossa montakaan päivää. Jos antiloopin vasa ei vaistomaisesti heti syntymän jälkeen nousisi jaloilleen ja alkaisi imeä maitoa emostaan, sekään ei selviäisi. Jos leijona ei tajuaisi olla peto, se ei saisi ravintoa ja se kuolisi nälkään. Jos simpanssit menettäisivät kiinnostuksensa laumaelämään, niiden kanta alkaisi ennen pitkää huveta ja ne kuolisivat vähitellen sukupuuttoon. Jos hiirellä olisi leijonan luonne, se ei valloittaisi maailmaa vaan joutuisi ennen pitkää ketun ruokapöytään. Jos ihminen ei tajuaisi hypätä aamulla bussiin ja ajaa töihin, hän ei saisi palkkaa ja...

Ei! Nykyihmistä ei voi suoraan verrata villieläimiin, sillä hän on suhteellisen lyhyessä ajassa muovannut elinympäristönsä aivan toisenlaiseksi kuin mikä se oli sinä valtavan pitkänä aikana, jolloin hänen geneettinen perimänsä ja vaistonsa muotoutuivat. Ihminen on ainoa eläin, joka elää ominaisuuksiinsa nähden "väärässä" ympäristössä. Kotieläimiksi kesytetyt koirat ja kissat ja hevosetkin elävät, mutta myöskään niiden alkuperäiset vaistot eivät ole vielä niin paljon muuttuneet kuin usein luullaan. Aivan helpolla ne eivät tule toimeen luonnossa, mutta sopivissa olosuhteissa kissasta voi tulla saalistava villipeto, koira voi liittyä susilaumaan ja hevonen voi muuttua villihevoseksi.

Eläinten siirrot alueilta toisille tarjoavat yhden esimerkin geneettisen luonteen vaikutuksista. Siirretyille eläimille, olivatpa ne majavia, peuroja, villihevosia, minkkejä, susia... mitä tahansa, ei tarvitse erikseen opettaa, miten niiden tulee järjestä sosiaaliset suhteensa. Vaikka eläimet otettaisiin alkuperäisestä ympäristöstä aivan pieninä ja siirrettäisiin täysin uuteen ja outoon ympäristöön, ne järjestäytyvät ennemmin tai myöhemmin samalla tavalla kuin niiden vanhemmat ja esivanhemmat järjestäytyivät alkuperäisessä ympäristössä. Eläimet, joilla on laumaeläimen geenit, alkavat elää laumoissa, eläimet, joilla on padonrakentamisen geenit, alkavat rakentaa patoja, eläimet, joiden laji rakentaa risupesiä, alkaisivat rakentaa risupesiä jne. Jos uusi ympäristö olisi ratkaisevasti erilainen kuin vanha, se tietysti pakottaisi eläimet kehittämään uusia sovellutuksia geenien ohjamaan käyttäytymiseen, mutta geenitasolla käyttäytymisen muuttumiseen kuluisi hyvin pitkä aika.

Ihmislapsia ei ole ilmeisesti koskaan siirretty uuteen ympäristöön ilman opettajia ja opetettuja tapoja, joten ei ole käytännön kokemusta siitä, miten ihmiset luonnostaan järjestäytyisivät. On kuitenkin todennäköistä, että jos joukko lapsia vietäisiin autiolle saarelle ilman mitään kulttuuria ja moraalia ja tietoa siitä, miten heidän tulee järjestäytyä, he kuitenkin ajan mittaan järjestäytyisivät samalla tavalla kuin ihmiset muuallakin. Tuhannen vuoden kuluessa he olisivat muodostaneet yhteiskuntia ja luoneet omat eettiset sääntönsä ja moraalikäsityksensä, jotka todennäköisesti olisivat pääpiirteittäin samanlaisia kuin muualla elävillä ihmisillä. Kolme kaikille lajeille yhteistä perustarvetta: ravinnon saaminen, hengissä säilyminen ja lisääntyminen, johtaisivat ihmiset järjestäytymään tavalla, jossa nämä tavoitteet - ihmisten fyysiset ominaisuudet ja niistä johtuvat edut ja haitat huomioon ottaen - toteutuisivat mahdollisimman tehokkaasti. Ei moraali ole perusteiltaan tämän kummempaa.

Sanovatpa epäilijät mitä tahansa, heidän on hyvin vaikea tieteellisin perustein kiistää sitä, etteikö evoluutio, samalla kuin se on muokannut yhden apinalajin muita älykkäämmäksi ja rohkaissut sitä nousemaan kahdelle jalalle, olisi muokannut myös tälle apinalajille hänen elämänmuotoonsa soveltuvan universaalin moraalin.

6. Nykyisten järjestelmien ideologinen perusta

Nykyisten järjestelmien ideologisena päätehtävänä on vallitsevan eriarvoisuuden oikeuttaminen ja alunperin pienryhmille soveltuvan sosiaalisen käyttäytymisen muokkaaminen toisilleen deologinen perusta
tuntemattomien ihmisten muodostamien suurten yhteisöjen tarpeisiin. Tässä työssä ne katsovat oikeudekseen käyttää kaikkia mahdollisia menetelmiä aina äärimmäiseen väkivaltaan asti.

Nykyisillä poliittisilla järjestelmillä ei oikeastaan ole mitään ideologista perustaa.

Comments

Vallankäyttäjä ja vallan määrittelijä

Fri, 09 Feb 2007 21:53:56 +0100

Diktaatorille voidaan antaa äärimmäisen suuri valta alaisiaan kohtaan, mutta jos hänellä ei ole aikaa ja keinoja valvoja antamiensa määräysten noudattamista, hänen valtansa jää pelkäksi teoriaksi. Myös laki ilman sitä toteuttavaa koneistoa on vain teoriaa. Vähänkään suuremman vallan käyttäjä tarvitsee aina valtakoneiston vallan toteuttamiseksi. Onko yhden ihmisen absoluuttinen valta siis mahdottomuus? Syökö valtakoneisto aina väistämättä hallitsijan valtaa? Onko koneiston ruokkiminen vallalla hinta, jonka korkea johtaja joutuu maksamaan asemastaan?

Valtapiiri on ihmisten muodostama alue tai piiri, jonka sisällä kukaan ei voi saada itselleen valtaa, ellei joku toinen sitä saman verran menetä, eikä kukaan voi menettää valtaansa, ellei jonkin toisen valta vastaavassa määrin lisäänny.

Yhteiskunnassa on monia erilaisia valtapiirejä, ja useat niistä ovat toistensa lomassa tai hierarkiaketjussa johonkin toiseen valtapiiriin nähden. Jos jonkin maan johtajalla on absoluuttinen yksinvalta, vallan ja vapauden häviämättömyyden periaatteen mukaisesti kenelläkään muulla hänen valtapiiriinsä kuuluvalla ei silloin ole lainkaan valtaa. Kuten edellä jo kysyttiin, voiko tällainen absoluuttinen valta olla mahdollista?

Kun johtaja nimittää jonkin alemman virkamiehen hallitsemaan jotain tiettyä aluetta, johtajan sanotaan "jakavan" valtaansa. Mutta jakaako hän sitä todella? Eikö hänellä kuitenkin säily mahdollisuus päättää asioista ohi alemman johtajan tai virkamiehen, jonka hän on nimittänyt? Eikö hänellä säily oikeus erottaa alainen?

Tällaisessa tapauksessa johtaja ei luovuta tai jaa valtaansa vaan hän ainoastaan määrittelee hallitsemansa alemman valtapiirin valtasuhteet. Alempi valtapiiri on kokonaisuudessaan hänelle alisteinen, eikä sen jäsenten käyttämä valta ole pois häneltä. Tämän alemman valtapiirin sisällä tapahtuvat yksilöiden tai ryhmien valta-asemien muutokset heijastuvat koko valtapiirin valtasuhteisiin.

Jos ylin johtaja vähentää jonkin alemman valtapiirin johtajan päätäntäoikeutta, mutta ei samalla lisää jonkin toisen johtajan oikeuksia, eikö alemman valtapiirin sisällä silloin vallan määrä vähene vastoin edellä esitettyä häviämättömyyden periaatetta? Ja mitä vallalle tapahtuu, jos koko alempi valtapiiri lakkautetaan?

Avainsanat ovat "valtapiirin sisällä". Jos ylin johtaja määrittelee alemman valtapiirin asemia uudelleen ja siirtelee alempien johtajien valtuuksia henkilöiltä toisille, vallan kokonaismäärä tässä valtapiirissä säilyy samana, ja valta ainoastaan vaihtaa omistajaa. Kaikki tapahtuu vallan häviämättömyyden periaatteen mukaisesti, sillä asiat tapahtuvat valtapiirin sisällä. Jos ylin johtaja sen sijaan ottaa osan tehtävistä suoraan itselleen ja poistaa vallan joltakin alijohtajalta, hän määrittelee samalla kokonaan uudestaan alemman valtapiirin. Tapahtuma ei ole enää valtapiirin sisäinen, vaan valtaa siirtyy ulos valtapiiristä. Tällä tavoin uudelleen määriteltyä valtapiiriä ei voi enää verrata aiempaan valtapiiriin, sillä kyse on kokonaan eri asioista. On toisaalta lähes mahdotonta "imeä" valtapiiristä valtaa niin, ettei sillä olisi vaikutusta suhteellisiin valta-asemiin valtapiirin sisällä. Niinpä ottamalla hallintotehtäviä itselleen ylin johtaja tulee samalla määritelleeksi alemman valtapiirin valtasuhteita siten, että valtapiirin suhteellisessa vallassa tapahtuu muutoksia. Kun yksi johtaja on ylijohtajan päätöksellä poistettu vallankäyttäjien joukosta, jäljelle jääneiden johtajien suhteellinen valta jonkin verran kasvaa. Valtansa menettänyt alijohtaja putoaa valtaa omistamattomien suureen massaan, ja tätä kautta jäljelle jääneet johtajat saavat yhden uuden alaisen - uuden vallankäytön kohteen.

Entä mitä tapahtuu, jos koko alempi valtapiiri lakkautetaan? Jos ylin johtaja lakkauttaa koko alemman valtapiirin, hän tulee luoneeksi tuohon valtapiiriin kuuluneiden ihmisten keskuuteen tietynlaisen tasa-arvoisuuden tilan. Kaikki piirin entiset jäsenet ovat tällöin tasa-arvoisesti hänen alamaisiaan ilman, että kukaan heistä johtaisi ketään toista.

Edellä mainittu "tasa-arvo" diktaattorin alaisuudessa ei ole sitä mihin tulee pyrkiä.

Kuten edellä oleva valtapiirien käsittely osoittaa, valta ei ole aivan yksinkertainen asia. Edes vallan olemuksesta ei olla yksimielisiä. Valtaa onkin määritelty lukemattomilla eri tavoilla ja vallasta on esitelty erilaisia teorioita. Oma teoriani vallasta poikkeaa useimmista muista siinä, että en käsittele valtaa yhtenä ainoana kokonaisuutena vaan erottelen eri tyyppiset vallan lajit jyrkästi toisistaan. Käytän vallasta kaksiulotteista kuvausta, jonka ulottuvuudet ovat väkivalta-väkivallattomuus, virallisuus-epävirallisuus.

Vallan häviämättömyyden säännöt pätevät kaikkiin näihin vallan lajeihin. Minua kiinnostaa kuitenkin pääasiassa väkivaltaan perustuva virallinen valta - eli se valta, jonka avulla yhteiskunnat pysyvät pystyssä. Se on poliittista valtaa. Se on juridista valtaa. Se on hallintavaltaa. Se on vahingoittavaa valtaa. Se on alistavaa valtaa. Se on vaarallista valtaa. Se on tappavaa valtaa.

Noin tuhoisaa ja voimakasta valtaa ei saisi antaa kenellekään yksilölle.

Comments